Ohhoh! – Yli 3500 katsojaa seurasi pesäpalloa Espanjassa
Kuva: Juha Tamminen
Yli 3500 katsojaa seurasi Superpesiksen avausviikonlopun otteluita Fuengirolassa
Superpesiksen sarjakausi avattiin viikonloppuna niin naisten kuin miesten osalta Espanjan Aurinkorannikolla. Jo kolmantena vuonna peräkkäin järjestetyn Fugepesis-tapahtuman ovat ottaneet omakseen niin suomalaiset lomailijat kuin paikallinen yhteisö Fuengirolassa. Molemmissa otteluissa toistui samantyyppinen kaava. Voittanut joukkue oli suvereeni ensimmäisellä jaksolla, mutta haastaja pääsi iskuetäisyydelle tauon jälkeen. Naisten ottelussa lauantaina kahden edellisen kauden loppuottelujoukkue Manse PP Tampereelta piti pintansa ja otti kolme pistettä raumalaiselta Feralta 0-2 (1-5, 3-5). – Ajateltiin, että pelataan tämä erikseen pelinä ja sitten aletaan miettiä Suomen kautta. Paljon puhuttiin tunnetilasta ja siitä, ettei itse tapeta peliä sisällä – takaetenemiset ja tällaiset hoidetaan hyvin. Onnistuttiin sitä kautta, jäi paljon hyvää jopa sinne Suomenkin kauteen, pelinjohtaja Jarkko Pokela iloitsi. Sunnuntaisesta miesten ottelusta ei tapahtumia puuttunut. Hallitseva Suomen mestari Joensuun Maila voitti ulkokentillä jo 18. kerran peräkkäin ja vei sarjapisteet tuloksella 0-2 (0-9, 6-7). – Hyviä ajatuksia jäi. Lähdettiin peliin hyvin ja pelattiin aika laadukkaasti ensimmäisellä jaksolla. Oltiin hyvin pelin päällä, pelinjohtaja Juhani Lehtimäki sanoi. – Toisella jaksolla tapahtui kaikki mahdollinen. Kokonaisolemukseen olen tyytyväinen ja siihen, miten pelattiin ja tultiin parin helpon juoksun jälkeen takaisin. Pojat löivät hyvin. Pitää olla hyviä lyöntejä, että ne menevät tuohonkin kenttään, Lehtimäki muistutti. Lähde: Pesäpalloliiton tiedoteLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- Otto Virtasen Wimbledon-unelma murskaantui – yksi hetki muutti kaiken
- Elina Lampela rikkoi hiljaisuuden – paljasti rankan puolen vuoden kulissien takaa
- Italian sprinttitähti hurja aika – vain Usain Bolt on juossut kovempaa
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- Olympiahistoriaa tehnyt taitoluistelulegenda on kuollut – saavutus jäi ikuisesti historiaan
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan