Seurapomo kertoo tähtipelaajan potkuista: ”Karmea paikka, mitään ei ollut tehtävissä”
Kuva: Juha Tamminen
Lentopallon Mestaruusliigan Savo Volley purki yleispelaaja Andrus Raadikin sopimuksen juuri liigan pronssiotteluiden alla. Syynä tähän olivat Raadikin rajut kommentit seuran ja joukkueen toiminnasta virolaisella nettisivustolla.
Seuran toimitusjohtaja Timo Perälä avaa Suplan Palloralli-podcastissa tapahtumien kulkua ja sitä, miten sopimuksen purkuun päädyttiin.
– Hän oli pahoillaan ja kauhuissaan joukkueen suuntaan, että ei pääse taistelemaan pronssista. Joukkueelta ja päävalmentajalta oli tullut toivomus, ettei hän tule treeneihin. Hän oli tiettyihin asioihin pettynyt, ja palautetta kuuluukin antaa, mutta ei julkisen median kautta, sanoo Perälä.
Perälä itse sanoo olleensa järkyttynyt tutun pelaajan avautumisesta.
– Itselleni tämä oli kova järkytys, koska hän oli joukkueessani jo Sammossa (kuva tammikuulta 2017 Sampo Volleyn paidassa, toim. huom.). Hän oli iso pelaaja ja aina ison profiilin huippupelaaja. Oli karmea paikka vapauttaa hänet palveluksesta ennen pronssipelejä, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Vahinko oli tapahtunut.
Savo Volleyn ja Hurrikaanin välinen Mestaruusliigan toinen pronssiottelu nähdään Ruudussa torstaina suorana lähetyksenä.
Tuore Palloralli-podcast taas on kuunneltavissa Suplassa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet