Suomalaiset lähtevät Mallorcalle kilpailemaan maapaikoista Tokion olympialaisiin – ”Tavoitteeni on myös arvokisamenestys”
RS:X-luokan EM-kilpailut alkavat Palma de Mallorcalla huomenna 8. huhtikuuta. Miehissä, naisissa ja nuorissa on yhteensä jopa 345 purjelautailijaa, mikä on RS:X:n EM-ennätys.
Vaikka Ranskalla on mukana 55 urheilijaa ja Israelilla 39, on myös Suomen osallistujamäärä ilahduttava. Tuuli Petäjä-Sirén taistelee naisissa menestyksestä, ja vauhdilla kehittyvät Filip Store ja Jakob Eklund ottavat osaa miesten kisaan.
– Viime viikko oli hyvää lämmittelyä EM-kisoja varten. Sain hyvää tuntuma kärkikahinassa purjehtimiseen ja suuntaan innostunein mielin tähän viikkoon, välipäivää maanantaina viettänyt Petäjä-Sirén sanoi.
Suomella ei ole vielä RS:X:ssä maapaikkaa Tokion olympialaisiin, mutta Garda-järvellä syyskuun lopussa järjestettävissä MM-kilpailuissa on jaossa yhdeksän lisäpaikkaa naisille.
– Talven treenit ovat menneet hyvin ja suunta kohti olympialaisia on oikea. Maapaikan saavuttaminen tänä vuonna edellyttää minulta perustason suoritusta, ja tavoitteeni Gardalla on myös arvokisamenestys.
Lähde: Purjehdusliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Viisinkertainen maailmanmestari pitää taukoa ampumahiihdosta – tähtää silti olympialaisiin
- Emma Tainion kausi päättyi karuun paljastukseen – edessä iso muutos
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, välierä, tulokset, tv
- Italian leirissä valtava pettymys – joukkueen tähdeltä suoraa puhetta
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- Italian leirissä valtava pettymys – joukkueen tähdeltä suoraa puhetta
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan