Suomen menestynein valmentaja miettii uran lopettamista: ”Tällä hetkellä motivaatio on loppu, eikä ole kipinää hommaan” – Seuraava ala kuitenkin jo tiedossa!
Kuva: Juha Tamminen
Suomen menestynein seuravalmentaja Mika Ahonen on Suplan tuoreen Läpiajo -podcastin vieraana. Ahosen valmentaman EräViikinkien kausi päättyi tänä keväänä puolivälieriin, kun Seinäjoen SPV kaatoi pääkaupunkiseutulaiset otteluvoitoin 4–1.
– Paljon vaikeuksia oli kauden aikana ja joukkue on todella nuori. Suuri kasvutarina on seuralla edessä. Tiesimme kyllä miten SPV pelaa, mutta vaikeaa oli ja heidän maalivahtinsa oli loistava, kymmenkertainen Suomen mestari kertoi.
– Kun omat pelit loppuivat, en ole seurannut pelejä ollenkaan. Tulokset olen katsonut ja muutaman onnitteluviestin laittanut tutuille pelaajille.
Salibandyliigan finaalissa pelaavat TPS ja Classic. Ahonen kertoo mielipiteensä taistosta ja Classicin joukkueesta.
– Classicin suurin vahvuus tulee olemaan se, miten he johtoasemassa pelaavat. He eivät hukkaa palloa tai tee tyhmiä virheitä. He pystyvät pallolla puolustamaan paljon paremmin kuin moni muu joukkue, hän kertoo podcastissa.
– Pelitavat ovat joukkueilla samanlaiset. Molemmat puolustavat kurinalaisesti, eivätkä avaa pakkaansa. Molemmat odottavat vastustajan virheitä. Jos TPS haluaa voittaa, sen täytyy käyttää omat paikkansa tehokkaasti.
Ahosen kaksivuotinen pesti EräViikinkien pääkäskijänä päättyi tähän kauteen. Hän pohtii valmentamisen lopettamista jopa kokonaan.
– Olen ilmoittanut suoraan, että katsotaan elokuuhun. Tällä hetkellä motivaatio on loppu, eikä ole kipinää hommaan. Voi olla, että lopetan kokonaan. Harjoitukset ja pelit vievät paljon aikaa ja kauden jälkeen tuli olo, että pitäiskö ottaa jo vähän huilia.
Ahonen ei aio kuitenkaan jäädä kotiin makaamaan. Hänen hyvät ystävänsä ovat auttaneet miestä uuden uran kanssa.
– Olen päättänyt lähteä taksikursille. Saan saman tien työpaikan, eikä tarvitse olla työttömänä. Siihen en lähde, en halua olla työtön. Kaksi hyvää ystävääni maksaa minun kurssin. Nyt aletaan ajeleen autoa, hän paljastaa.
Kuuntele Suplan Läpiajo-podcastin tuorein jakso kokonaisuudessaan tästä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan