Suomi äärimmäisen kovassa lohkossa käsipallon EM-karsinnoissa – ”Puolustuksen ja maalivahtipelin pitää olla kunnossa”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen miesten käsipallomaajoukkue jatkaa EM2020-karsintoja torstaina Vantaan Energia Areenalla pelattavalla kotiottelulla Bosnia-Hertsegovinaa vastaan.
Suomen karsintalohko on äärimmäisen kova, eikä Bosnia-Hertsegovina vastustajana ole poikkeus lohkon haasteista.
– Kova joukkuehan sieltä tulee vastaan, osa pelaajista pelaa Euroopan huippuseuroissa ja ryhmä on ollut koossa pitkään. Aika lailla samanlainen vastustaja Bosnia on kuin lohkon muutkin maat, Suomen päävalmentaja Kaj Kekki arvioi.
Suomen valmistautuminen otteluun on sujunut muuten hyvin, mutta pieniä loukkaantumishuolia on.
– Ihan hyvin on mennyt, mutta vähän vammoja on. Katsomme nyt vielä pelipäivänä, ketkä kaikki saamme kentälle.
Avainasioita Suomen pelissä torstaina ei tarvitse Kekin mukaan juuri miettiä. Mahdollisuudet vastustajan haastamiseen ovat olemassa, jos kaikki osuu kohdilleen.
– Puolustuksen ja maalivahtipelin pitää olla kunnossa, se on tärkeintä. Sikäli tilanne on hyvä, että meillä on nyt ryhmässä vähän enemmän fyysisyyttä kuin karsintojen ensimmäisissä otteluissa. Uskon että maaleja pystymme kyllä tekemään, Kekki ennakoi.
– Pääsemme nyt kotiyleisön eteen ja se on ilman muuta etu. Kyllä se aina jonkun maalin verran vaikuttaa ja torstaina meidän kannaltamme positiivisesti.
Ottelu Vantaan Energia Areenalla alkaa torstaina kello 18.30.
Lähde: Käsipalloliitto
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suuri suru: 30-vuotias MMA-tähti menehtyi pelastaessaan teinityttöjä
- Putinin väitetty rakastajatar myrskyn silmässä – raivokas palaute levisi Venäjällä
- Mitä ihmettä? Tenniksen kohupelaaja pudotti housunsa kesken ottelun
- “Kaikki meni roskiin” – Suomen miesjuoksijan kausi ohi ennen alkua
- Topi Raitaselta huippu-uutinen pitkän tuskan jälkeen – julkaisi odotetun videon
- Suomen alppihiihtoon iso muutos – uusi päävalmentaja palaa Norjasta
- Keihäslegendan pojat herättävät huomiota yleisurheilupiireissä – luvut kovempia kuin isällä samassa iässä
- EM-edustaja juoksi loukkaantuneena maaliin asti – julkaisi pysäyttävän viestin
- Miljardiluokan urheiluhanke muuttui dramaattisesti – näin uusi areena nyt toteutetaan
- Suomalainen CS-tähti dominoi miljoonaturnauksessa – jättipotti kilahti tilille
- “Kaikki meni roskiin” – Suomen miesjuoksijan kausi ohi ennen alkua
- Suomen uusi supertähti nousi rytinällä – Ella Mikkolan hurja muutos hämmästyttää
- Suomen maajoukkuehiihtäjä hirmuvedossa – ruotsalaistähdet eivät pysyneet kyydissä
- Jasmi Joensuu ja Leijonat-hyökkääjä: iso elämänmuutos!
- Krista Tervo julkaisi bikinikuvan harjoitusleiriltä – Emma Tainio riensi heti kommentoimaan
- Makwan Amirkhani pysäytti Nokia-areenan – suora viesti presidentti Stubbille räjäytti yleisön
- Keihäslegendan pojat herättävät huomiota yleisurheilupiireissä – luvut kovempia kuin isällä samassa iässä
- Topi Raitaselta huippu-uutinen pitkän tuskan jälkeen – julkaisi odotetun videon
- Suomalainen työnsi ylivoimaisen voiton – sitten tuli yllättävä arvio
- EM-edustaja juoksi loukkaantuneena maaliin asti – julkaisi pysäyttävän viestin