Cheerleadingin MM-kilpailut järjestetään 24.-26.4. Orlandossa Floridassa. Suomi puolustaa viime vuonna saavutettua historiallista maailmanmestaruutta naisten cheersarjassa, jonka finaali käydään perjantaina. Yhteensä Suomesta kilpailuihin osallistuu kuusi joukkuetta.

– Suomi on kiistattomasti yksi cheerleadingin kärkimaita koko maailmassa ja odotettavissa on, että suomalaisjoukkueet tuovat tänäkin vuonna kilpailuista useita MM-mitaleja, Suomen cheerleadingliiton puheenjohtaja Riikka Taivassalo tiivistää odotuksia.

Keskiviikkona MM-kilpailut käynnistyvät junioreiden sarjoilla. Suomelta on mukana joukkueet kolmessa sarjassa: tyttöjen cheersarjassa, junioreiden sekajoukkueiden sarjassa ja junioreiden tanssisarjassa. Viime vuonna Suomi saavutti junioreiden sarjoista kaksi MM-mitalia.

Torstaina käydään aikuisten semifinaalit, joista 10 parasta joukkuetta etenee perjantain finaaleihin. Suomi puolustaa naisten cheersarjassa MM-kultaa.

– Joukkueessamme on toki maailman parhaita yksilöitä, mutta se mikä tänäkin vuonna tekee meistä parhaita, on joukkueemme yhtenäisyys ja se, että me saadaan koko Suomesta ja tästä yhteisöstä voimaa siihen omaan suoritukseen, naisten maajoukkueen kapteeni Rosanna Toivonen toteaa odotuksista.

– Paineita on vain painekattilassa. Meille on kunnia, että ajatellaan meillä olevan paineita. Me saamme eniten voimaa siitä, että meillä on niin hieno taustajoukko täällä Suomessa ja siellä maailmalla. Lavalla ollaan yhdessä näiden naisten kanssa ja samalla tunnetaan myös se koko Suomen tuki, se on hienoa, joukkueen toinen kapteeni Emmi Reenkola jatkaa.

Lisäksi Suomi osallistuu aikuisten sekajoukkueiden sarjaan ja aikuisten tanssisarjaan. Suomen tanssimaajoukkueen tavoitteena on sijoittua kärkikolmikkoon. Viime vuonna joukkue sijoittui neljänneksi.

– Joukkue on nyt valmis MM-lavalle. Haluamme näyttää, että Suomi on yksi cheertanssin kärkimaista maailmalla. Pariin vuoteen ei ole mitalia tullut, mutta nyt lähdemme ehdottomasti haastamaan sitä kovinta kärkeä. Se vaatii kaksi kovaa suoritusta, joissa molemmissa koreografian kaikki elementit saadaan oikealla tavalla esille, tanssimaajoukkueen valmentaja Mila Tanttu summaa joukkueen tavoitteita.

Sekajoukkueiden sarjassa Suomi on sijoittunut MM-pronssille historiassa yhteensä neljä kertaa. Sarjassa on ennakkotietojen mukaan tänä vuonna 15 osallistujaa ja taso on vuosittain aina kasvanut. Viime vuonna Suomen joukkueen sijoitus oli kuudes.

– Sekajoukkueiden määrä Suomessa on koko ajan kasvussa ja hyvän juniorityön ansiosta myös taso nousee jatkuvasti. Olemme harjoitelleet erittäin tavoitteellisesti ja nyt lähdemme näyttämään sitä meidän parasta osaamista, tavoitteena kaksi virheetöntä suoritusta MM-lavalla, aikuisten sekajoukkueen Lasse Linnavirta toteaa.

Lähde: Cheerleadingliiton tiedote