VaLePalle toinen finaalivoitto Oulussa – ”Tiedettiin, että tulee vaikea peli”
Kuva: Getty Images
Miesten Mestaruusliigan finaalisarjan toinen ottelu Oulussa Kastellin monitoimitalolla päättyi VaLePa Sastamala Tampereen 1-3 (21-25, 25-22, 19-25, 22-25) voittoon. Ottelu oli huomattavasti ensimmäistä tasaisempi.
Ottelun ensimmäisessä erässä Valepa otti muutaman pisteen johdon ja erä eteni myös näissä merkeissä. Etta pysyi iskuetäisyydellä, muttei onnistunut nousemaan rinnalle. Erä Valepalle 21-15.
Toisessa erässä puolestaan mentiin Ettan komennossa. Kotijoukkue karkasi erän alussa 7-4- johtoon ja ero pysyi samana aivan erän loppuhetkille asti. Lopussa Valepa hiipi vielä pisteen päähän, mutta erä päättyi Erik Sundbergin hyökkäysvirheeseen. Pitkälle erätauolle marssittiin Ettan 25-22- erävoiton jälkeen.
Kolmannessa erässä Etta johti vielä 9-8, mutta nousi selkeään 19-25 erävoittoon. Erityisesti Sundberg oli vahvassa hyökkäysvireessä. Neljännessä erässä tasaisen alun jälkeen Valepa otti johdon. Etta kuitenkin hiipi iskuetäisyydelle ja tasoitti erän lopussa tilanteeksi 21-21. Vuorotellen tehtiin vielä yksi piste joukkuetta kohdin, mutta kolme viimeistä pistettä meni vierasjoukkueelle. Erä Valepalle 22-25 ja ottelu 1-3.
Radovan Gacic, Valepa:
– Tiedettiin, että tulee vaikea peli. Etta saa aina Oulussa – hallilla ei niin väliä – uskomattoman hyvän draivin päälle. He koskevat palloon todella laadukkaasti. Hyvä että voitettiin, helpompi lähteä kolmanteen peliin.
Olli Kuoksa, Etta:
– Totta kai oli parempi peli kuin viimeksi, oltiin tällä kertaa henkisesti valmiimpia. Meidän pitää olla kovempia, oli kolmannen erän alussa viisi pinnapalloa mitä ei käytetty. Syöttäminen on vielä liian pehmeää, se kun saadaan toimimaan niin saadaan toimimaan niin alkaa oma peli olemaan hyvällä tasolla.
Lähde: Lentopalloliitto
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun