Cocks on jälleen käsipallon Suomen mestari!

© Kuva: Juha Tamminen
Atletico Madrid vs Juventus! Hyödynnä tipsi ja talletusbonus!

Cocks ja Dicken taistelivat käsipallon miesten Suomen mestaruudesta viimeiseen minuuttiin saakka ratkaisevassa finaalissa lauantaina, mutta hallitseva mestari Cocks oli lopulta niukasti vahvempi ja uusi mestaruutensa voitettuaan lauantain vähämaalisen ja todella tiukan ottelun maalein 19-17 (11-6).

Cocks otti komennon ratkaisevassa ottelussa avausjaksolla lievästi haltuunsa heti alusta. Maalit olivat tiukassa, mutta taukoon mennessä Cocks oli saanut raavittua viiden maalin johdon Dickenin jäätyä vain kuuteen tehtyyn maaliin avausjaksolla.

Tauon jälkeen Cocks venytti eron parhaimmillaan jo seitsemään maaliin, kunnes Dicken alkoi kiriä jakson puolivälin jälkeen. Vajaa kahdeksan minuuttia ennen loppua Dicken oli jo maalin päässä. Cocks piti johdostaan kiinni, mutta viime minuuttien kolme ulosajoa isännille antoivat Dickenille vielä mahdollisuuden. Cocks taisteli kuitenkin vajaallakin ja piti johtonsa loppuun saakka.

– Olen hyvin ylpeä ja kiitollinen joukkueen asenteesta. Joukkue on taistellut hienosti koko kauden, kiitteli Cocksin päävalmentaja Gintaras Savukynas ja muistutti joukkueen pelanneen eri kilpailuissa kaikkiaan 70 ottelua kauden aikana.

Dicken puristi finaalisarjassa Cocksin todella tiukille, mutta riihimäkeläiset veivät lopulta seitsemännen perättäisen ja kaikkiaan 11:nnen Suomen mestaruutensa. Dickenille hopea oli Cocksin seitsemän kauden mestaruusputken aikana jo viides.

Lähde: Käsipalloliiton tiedote

Atletico Madrid vs Juventus! Hyödynnä tipsi ja talletusbonus!