Jean Sibelius auttoi jaksamaan: Lähes vuoden yksin merellä seikkaillut Tapio palasi kotiin – ”Päivä oli elämäni onnellisin”

Tapio Lehtinen saapui maaliin Ranskan Les Sables d’Olonneen sunnuntai-iltana 19. toukokuuta noin kello 21.30 Suomen aikaa. Matkaan maailman ympäri Lehtinen lähti 1. heinäkuuta 2018.
– Olen todella otettu saamastani vastaanotosta niin vesillä kuin rannassakin. Olin varautunut henkisesti siihen, että menen yksin bensa-asemalle kertomaan saapumisestani, Lehtinen naurahti.
Hän nukkui yön ja nautti runsaan ranskalaisen aamiaisen ystäviensä luona. Myös Lehtisen vaimo, tytär, poika ja sisko olivat saapuneet Ranskaan vastaanottamaan sankaria.
Millaisia hetkiä lähes 11-kuukautisen matkan varrelta jäi Lehtisen mieleen?
– Tällä hetkellä paras muistoni on eilinen maaliintulo ja kaikkien vastaanottajien näkeminen. En varmasti unohda sitä ikinä. Päivä oli elämäni onnellisin.
Maanantaina Asteria nostettiin ylös ja Lehtinen pääsi tutustumaan sitkeisiin matkakumppaneihinsa, pohjaan kiinnittyneisiin hanhenkauloihin. Lehtinen nappasi yhden irti ja pisti sen poskeensa. Näin kippari näytti häntä Intian valtamereltä piinanneille vauhdinhidastajille lopulta, kuka on kuka.
Vaikka Lehtinen nautti yksinpurjehduksesta ja kilpailemisesta Golden Globe Racessa, ei hän suoraan lupautunut mukaan seuraavaan GGR:ään. Toisaalta hän ei sulkenut siltä myöskään ovea.
– Luin merellä Jean Sibeliuksen elämäkertaa ja kuuntelin hänen musiikkiaan. Siteeraankin tässä häntä mukaillen ja sanon, että olen purjehtija, en selvänäkijä. Mutta se on varmaa, että jatkan purjehdusta, Lehtinen kommentoi.
Golden Globe Racen voitti maapallon 211:ssä päivässä kiertänyt Jean-Luc Van Den Heede, joka oli vastaanottamassa Lehtistä eilen. Lehtinen oli 18:sta viime heinäkuussa startanneesta veneestä viides ja viimeinen maaliin tulija. Kaikkiaan 13 venettä kippareineen joutui jättämään kilpailun kesken. Lehtinen purjehti kaikkiaan yli 30 000 mailia.
Lähde: Purjehdusliitto
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Riitta-Liisa Roponen julkaisi yhteiskuvan tyttärensä kanssa – fanien riemu repesi
- Suomalaisen yleisurheilutähden rantakuva aiheutti p*skamyrskyn – SE-nainen antoi nyt palaa IS:ssä
- Norjan hiihtotähdeltä järkyttävä paljastus tilanteestaan
- IL:lle rajua vihjailua – nyt lyötiin pöytään Krista Pärmäkosken nimi
- Viivi Lehikoinen lausui pari valittua – hiihtäjärakkaan reaktio kertoo kaiken
- Synkkää luettavaa – SK: Nooralotta Neziri hyväksyi ikävän totuuden
- Käsittämätön ennätysparannus – keihäänheiton SE-tulos murskaksi
- Oliver Helander pettyi, karu totuus keihäänheiton supertähdestä selviämässä
- Sara Lappalainen teki muodonmuutoksen – uusi look tiputti leukoja lattiaan: ”Vau”
- Somessa reviteltiin paljastuksella Kalle Palanderin alapään asioista – näin maailmanmestari kuittasi
- Urheilutähti katosi kuukausia sitten jäljettömiin – hyytävä totuus on nyt valkenemassa
- Naisurheilijan auringonottovideo sai fanit sekaisin – ”Miten tämä on laillista?”
- Tylyä tekstiä – IL: Wilma Murron käytös kuohuttaa
- Sara Lappalainen teki muodonmuutoksen – uusi look tiputti leukoja lattiaan: ”Vau”
- Nyrkkeilyn maailmanmestari kokeili vapaaottelua – leikki päättyi hirvittävällä tavalla alta aikayksikön
- Kristiina Mäkelän kesäkuva ällistytti – ”Kuin supermalli”
- Mikä on totuus? Suomalainen hiihtoässä täräytti IL:ssä rajua vihjailua Iivo Niskasesta
- Somessa reviteltiin paljastuksella Kalle Palanderin alapään asioista – näin maailmanmestari kuittasi
- Se oli menoa – hiihtotähti Ristomatti Hakolan oven takana odotti karu yllätys
- Käsittämätön ennätysparannus – keihäänheiton SE-tulos murskaksi