Pietarissa kisataan Tokion olympiapaikoista – Suomesta mukana 11 uimaria
Kuva: Anne Tuuli
Cetus Espoon taitouimarit osallistuvat tämän viikon lopulla Pietarissa kisattavaan LEN Champions Cupiin, jossa annetaan näyttöjä ensi vuoden olympialaisiin Tokiossa.
LEN Champions Cup kisataan Pietarissa perjantaista sunnuntaihin. Kisoista on luvassa todella kovatasoiset, sillä kyseessä on Euroopan maanosan näyttökilpailu Tokion olympialaisiin, vaikka kyseessä ei olekaan arvokilpailu. Tänä vuonna ei käydä taitouinnin EM-kilpailuja. Eurooppalaisille näytönpaikkoja Tokioon ovat vielä kesän 2019 MM-kilpailut Gwangjussa ja kevään 2020 karsintakilpailut Tokiossa. Olympialaisiin valitaan maailmanlaajuisesti 10 joukkuetta ja 22 paria. Espoosta lähtee Pietariin kisaamaan 11 uimarin joukkue. Cetus asettaa kisoihin kaksi paria, joukkueen sekä combon. Yksinuinti ei kuulu LEN Champions Cupin ohjelmaan. Suomalaiset ovat tulessa heti perjantaina 10.5. pariuinnin vapaaohjelmassa klo 14. Suomesta kisoihin lähtee myös tuomariksi Venla Manninen.Joukkue
Heinonen Sanni (duo tekninen, duo vapaa, joukkue ja combo) Jokinen Lili (duo tekninen, duo vapaa, joukkue ja combo) Lampinen Eerika (joukkue ja combo) Louhija Sonja (joukkue ja combo) Pitkänen Linnea (duo tekninen, duo vapaa, joukkue ja combo) Sainio Melania (duo tekninen, duo vapaa, joukkue ja combo) Säämänen Veera (joukkue ja combo) Tuuli Sini (duo tekninen, duo vapaa, joukkue ja combo) Veikkolainen Iiris (duo tekninen, duo vapaa, joukkue ja combo) Veikkolainen Silja (joukkue ja combo) Vuori Essi (joukkue ja combo) Helmiö Mira, joukkueenjohtaja Grönman Jasmin, valmentaja Lucenius Iris, valmentaja Lähde: Uimaliiton tiedoteLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Olympiavoittaja teki radikaalin päätöksen – tylyttää somekulttuuria
- Barcelonan supertähti Lamine Yamal löysi uuden rakkauden – mysteerinainen paljastui
- Janni Hussilta paljastus MM-rallin kulisseista – näin Portugalissa juhlitaan vappua
- Kisakentiltä suoraan studioon – Minja Korhosen uusi aluevaltaus
- ”Saatan lopettaa urani” – Lindsey Vonnin järkyttävä tilanne paljastui
- Wilma Heltelän kilpasisko kilpailukieltoon dopingrikkomuksesta
- Talviurheilun yhdysvaltalaislegenda päättää kilpauransa
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Talviurheilun yhdysvaltalaislegenda päättää kilpauransa
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä