Suomalaiset jatkoivat huippupurjehduksiaan Englannissa – ”Ihan mahtava fiilis”
Kuva: Getty Images
Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen jatkoivat huippupurjehduksiaan Englannin Weymouthissa. Kaksikko otti Nacra 17 -luokan kolmessa EM-lähdössä tänään sijat kahdeksan, kolme ja kuusi. Kokonaistilanteessa he ovat karsintalähtöjen päätteeksi sijalla yhdeksän.
– Tänään meillä ei ollut yhtä suurta vauhtietua muihin nähden kuin eilen. Toisessa lähdössä otimme hyvän startin ja olimme kärkiryhmässä koko ajan. Kolmen parhaan sijoitukset vaihtelivat, ja onnistuimme juuri kiilaamaan kolmanneksi. Ensimmäisessä ja kolmannessa emme onnistuneet yhtä hyvin, mutta saimme kirittyä hyvin myötätuuliosuuksilla, Kurtbay kommentoi.
– Pärjäämme kisassa, ja Akseli purjehtii todella hyvin, kippari iloitsi.
Noora Ruskola ja Mikaela Wulff ovat 49er FX -luokan EM-kisoissa kolmen päivän jälkeen 10:ntenä. Tänään he purjehtivat sijat kuusi, kuusi ja neljä.
– Sijoituimme yhtä lukuun ottamatta kaikissa karsintalähdöissä kympin joukkoon. Vauhtimme on ollut tosi hyvää, ja sitä kautta olemme päässeet noudattamaan omaa taktiikkaamme, Wulff iloitsee.
– Ihan mahtava fiilis, Ruskola jatkoi.
Finnjollien EM-kilpailuissa Ateenassa purjehdittiin tänään kaksi lähtöä. Oskari Muhonen on kokonaistilanteessa 20:ntena (25., 13.) ja Tapio Nirkko (RET/85, 18.) 34:ntena.
– Sain toisen keltaisen lipun startin jälkeen eli siitä pisteisiin RET. Toisessa lähdössä otin hyvän startin, mutta lähdin väärään laitaan. Toinen vastatuuliosuus oli ok, mutta sitten jatkopinna irtosi. Maapaikan hankinta on nyt Okin harteilla, Nirkko harmitteli.
Lähde: Purjehdusliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Viisinkertainen maailmanmestari pitää taukoa ampumahiihdosta – tähtää silti olympialaisiin
- Emma Tainion kausi päättyi karuun paljastukseen – edessä iso muutos
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, välierä, tulokset, tv
- Italian leirissä valtava pettymys – joukkueen tähdeltä suoraa puhetta
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- Italian leirissä valtava pettymys – joukkueen tähdeltä suoraa puhetta
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan