Ursula Wikström LET-kiertueen osakilpailussa 13:s
Kuva: Getty Images
Ursula Wikström löi palloa Omega Moonlight Classicin päätöskierroksella 71 (-1) kertaa ja päätyi jakamaan tässä LET-kiertueen osakilpailussa sijaa 13 yhteistuloksellaan 215 (-1).
Vantaalaisen kierros oli varsin tasainen, sillä par-tulosten lisäksi perjantain tuloskortista löytyi kahden birdien lisäksi yksi bogey. Wikström osui avauksillaan väylille kahdeksan kertaa ja lähestymislyönneillään viheriöille 15 kertaa. Putteja kirjattiin 32.
– Tänään taisi olla kisan kuumin päivä. Vaikka tuulta olikin jonkun verran olivat olosuhteet tosi uuvuttavat, eikä saanut kentällä hengähdystaukoa oikein missään vaiheessa. Peli sen sijaan oli tosi stediä. Pallon lyöminen alkoi olla taas mukavan raikasta kun muistin taas pelata peliä, enkä vaan tehdä suorituksia toinen toisensa perään, summasi Wikström päätöskierrostaan.
– Nyt on edessä tervetullut väliviikko kotona. Hieman lepoa ja treeniä sopivassa suhteessa ennen Espanjaa, jatkoi Unski
Kilpailun ykkönen oli reilun viikon sisään jo toisen voiton pääkiertueella napannut Espanjan Nuria Iturrios. Viikko sitten Marokossa pelatun Lalla Meryem Cupin voittaneen Iturriosin kolmen kierroksen tulos 206 alitti Emirates Golf Clubin Faldo-kentän parin kymmenellä lyönnillä. Toista sijaa, vain lyönnin päässä espanjalaisesta, jakoivat Saksan Olivia Cowan ja Esther Hanseleit. Erinomaista saksalaispanosta täydensi Karolin Lampert (208, -8) neljännellä sijallaan. Kilpailun toinen suomalainen, Noora Komulainen (-4) jakoi lopputuloksissa kymmenettä sijaa yhdessä Norjan Marianne Scarpnordin kanssa.
Seuraavaksi kiertue suuntaa Espanjaan, missä kuun puolivälissä pelataan palkintoarvoltaan 300 000 euron La Reserva de Sotogrande Invitational -turnaus.
Lähde: Tiedote
LUE MYÖS:
- Lauri Vuorisen temppu puhuttaa Ruotsissa
- Kerttu Niskanen ei lähtenyt valehtelemaan – myönsi karun totuuden tilanteestaan
- Korkki auki – Sonja Leinamo riehaantui Ruotsissa
- Kunnon tulos penkistä: Saga Anderssonilta iloinen salipäivitys
- Lotta Haralan ex-rakas Matias Myttynen jätti Suomen taakseen – tämän hän halusi nyt sanoa
- Sami Jauhojärvi lausui brutaalin totuutensa Iivo Niskasesta
- Venäläinen hiihtotähti sanoi suorat sanat Aleksandr Bolshunovista
- Kaisa Mäkäräinen katsoi Suvi Minkkisen touhua – lausui Ylelle selvän viestin
- Norjalaisasiantuntija joutui syömään sanansa Sonja Leinamosta
- Tapaus Krista Pärmäkoski – isolta pomolta selvä viesti IL:lle
- Kunnon tulos penkistä: Saga Anderssonilta iloinen salipäivitys
- Suvi Minkkinen myönsi suoraan totuuden Kaisa Mäkäräisestä: ”Kyllä se vähän ärsyttää”
- Shokkiuutinen julki – Johannes Kläbo vaikeni
- Norjalaisasiantuntija joutui syömään sanansa Sonja Leinamosta
- Sami Jauhojärvi lausui brutaalin totuutensa Iivo Niskasesta
- Lotta Haralan ex-rakas Matias Myttynen jätti Suomen taakseen – tämän hän halusi nyt sanoa
- Sami Jauhojärvi läimäytti oven kiinni – Suomen hiihtoässällä ei asiaa olympialaisiin
- IS:ssä tyly viesti Janne Ahosen perheelle
- Ville Nousiainen ei vaiennut – tämän hän halusi sanoa Pärmäkoskesta ja Niskasesta Ylelle
- Venäläinen hiihtotähti sanoi suorat sanat Aleksandr Bolshunovista