Ursula Wikström par-tuloksessa Dubaissa: ”Puttaaminen oli vahvaa reiän lähellä”
Kuva: Getty Images
Ursula Wikström jakaa par-tuloksellaan sijaa 17 Dubaissa pelattavassa naisten Eurooppa Touriin kuuluvassa Omega Moonlight Classicissa. Vantaalaisen kierrostulokset Emirates Golf Clubin Faldo kentällä ovat olleet 73 ja 71. Kilpailu pelataan ProAm-tyyppisenä ja kolmen kierroksen pituisena. Tämä on myös ensimmäinen kerta, kun pääkiertueella osa kierrosta pelataan valojen loisteessa.
– Tänään peli oli jo hieman parempaa kuin eilen. Puttaaminen oli vahvaa reiän lähellä, mutta lähestymislyönnit jäivät turhan kauaksi ja birdiet melko vähiin. Eilen pelattiin viimeiset viisi väylää kirkkaiden lamppujen valossa ja olihan se vähän erilaista. Varjoja tulee joka suunnasta, mutta yllättävän hyvin siinä puttilinjatkin näki, totesi Wikström.
Torstain tilastot kertovat Wikströmin osuneen avauksillaan väylille 11 kertaa ja lähestymislyönneillään viheriöille 10 kertaa. Putteja kirjattiin 28.
Kärkipaikkaa ennen perjantain finaalikierrosta jakavat viikko sitten Marokossa pelatun Lalla Meryem Cupin voittanut Espanjan Nuria Iturrios sekä Saksan Esther Henseleit. Kaksikko on tuloksessa 135 (-9). Kilpailun toinen suomalainen, Noora Komulainen on tilanteessa -6. Hänellä on kierros vielä kesken. Omega Moonlight Classicissa on mukana 56 pelaajaa, eikä siinä ole cutia.
Lähde: Tiedote
LUE MYÖS:
- Kaikki meni pieleen: Krista Pärmäkoskelta melkoinen päivitys
- Venäjän hiihtotähti ylisti Johannes Kläboa – seuraukset olivat karut
- Lauri Vuorisen temppu puhuttaa Ruotsissa
- Kerttu Niskanen ei lähtenyt valehtelemaan – myönsi karun totuuden tilanteestaan
- Korkki auki – Sonja Leinamo riehaantui Ruotsissa
- Kunnon tulos penkistä: Saga Anderssonilta iloinen salipäivitys
- Lotta Haralan ex-rakas Matias Myttynen jätti Suomen taakseen – tämän hän halusi nyt sanoa
- Sami Jauhojärvi lausui brutaalin totuutensa Iivo Niskasesta
- Venäläinen hiihtotähti sanoi suorat sanat Aleksandr Bolshunovista
- Kaisa Mäkäräinen katsoi Suvi Minkkisen touhua – lausui Ylelle selvän viestin
- Kunnon tulos penkistä: Saga Anderssonilta iloinen salipäivitys
- Suvi Minkkinen myönsi suoraan totuuden Kaisa Mäkäräisestä: ”Kyllä se vähän ärsyttää”
- Shokkiuutinen julki – Johannes Kläbo vaikeni
- Sami Jauhojärvi lausui brutaalin totuutensa Iivo Niskasesta
- Norjalaisasiantuntija joutui syömään sanansa Sonja Leinamosta
- Lotta Haralan ex-rakas Matias Myttynen jätti Suomen taakseen – tämän hän halusi nyt sanoa
- Korkki auki – Sonja Leinamo riehaantui Ruotsissa
- Ville Nousiainen ei vaiennut – tämän hän halusi sanoa Pärmäkoskesta ja Niskasesta Ylelle
- Venäläinen hiihtotähti sanoi suorat sanat Aleksandr Bolshunovista
- Sami Jauhojärvi läimäytti oven kiinni – Suomen hiihtoässällä ei asiaa olympialaisiin