Vasta 15-vuotias Ada Hautala upeasti Suomen mestariksi – ”Olen tosi onnellinen ja kiitollinen”
Kuva: Getty Images
Telinevoimistelun suomenmestaruudet ratkottiin lauantaina Turussa. Miesten tasaisen ja erittäin jännittävän 6-ottelun voiton vei nimiinsä Voimisteluseura Helsingin Elias Koski ja naisten neliottelukultaa taituroi Oulun Pyrinnön vasta 15-vuotias Ada Hautala.
Miesten Suomenmestaruuden vei Elias Koski (VSH) pistein 78,731. Hopeaa nappasi Espoon Telinetaitureiden Oskar Kirmes (77,831) ja pronssille taisteli Tampereen Sisun Eeli Mikkola (74,831).
Elias Koskelle ottelumestaruus oli uran ensimmäinen.
– Tuntuu tosi hyvältä. Paineita oli vähän, koska tiesin, että voisin päästä Oskaria (Kirmes) aika lähelle ja yksikin epäonnistuminen telineellä voi pilata koko kisan. Kilpailu alkoi tosi hyvin: renkaat, hyppy ja nojapuut olivat hyviä. Kädet kyllä tärisivät viimeisellä telineellä, kun tiesin olevani lähellä mitalia. Olikin hyvä, että sain vielä hyvän suorituksen tehtyä, kertoo Koski.
– Huomisilta telinefinaaleilta odotan ehkä eniten nojapuita ja toivon saavani toisen kullan, koska voitin telineen viime vuonna. Haluan myös katsoa mitä tapahtuu renkailla ja rekillä.
Miesten ottelu oli tiukaakin tiukempi ja jännitettävää riitti aivan loppuun asti, sillä voitto ratkottiin Kosken ja Kirmeksen välillä vasta viimeisellä telineellä. Kaksinkamppailusta huolimatta miehet kannustivat loppuun asti toisiaan ja pitivät yllä mahtavaa kisafiilistä.
Oskar Kirmekselle kilpailu oli kuitenkin pettymys.
– On erittäin kiva, että taso nousee eikä mikään ole itsestään selvää. Olen erittäin tyytyväinen, että Suomen maajoukkue nousee näin hyvälle tasolle. Harmittaa, että olin toinen tänään. Kolme päivää sitten olin kotisalilla treeneissä ja nilkkani vääntyi. Torstaiaamuna herätessäni en pystynyt edes kävelemään kunnolla ja päätin etten kisaa SM-kisoissa. Onneksi minulla on maailman paras fyssari Tiina Lehmuskoski, joka hoiti jalkani kisakuntoon. Kisa tuntui onneksi yllättävän hyvältä enkä tuntenut ollenkaan kipua tänään. Kuitenkin huomasin varovaisuutta permannolla ja keskittymiseni meni siihen, että ajattelin, onko nilkkani kunnossa, Kirmes kommentoi ja lisää:
– Katson miltä nilkkani tuntuu ja sen perusteella päätän kisaanko huomenna ollenkaan. Jos kisaan, lähden tekemään hyviä sarjoja ja toivon lisää mitaleita ja toivottavasti myös mestaruuksia.
Naisten telinevoimistelussa kilpailu oli erittäin tasainen ja piste-erot olivat pieniä. Mestaruuden nappasi Oulun Pyrinnön Ada Hautala pistein 50,450. Hopealle sijoittui Suomen Taitovoimisteluklubin Maija Leinonen pistein 49,350 ja pronssia voimisteli Tampereen voimistelijoiden Nitta Nieminen pistemäärällä 48,700.
Ada Hautala oli kilpailuunsa todella tyytyväinen.
– Tosi hyvältä tuntuu. Tosi onnellinen ja kiitollinen kaikista, jotka ovat tukeneet mua ja saanut tähän pisteeseen, kommentoi Hautala.
– telinefinaaleihin lähden tosi avoimin mielin. Mahdollisimman rennosti ja pitämään hauskaa.”
Lähde: Voimisteluliitto
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- Otto Virtasen Wimbledon-unelma murskaantui – yksi hetki muutti kaiken
- Elina Lampela rikkoi hiljaisuuden – paljasti rankan puolen vuoden kulissien takaa
- Italian sprinttitähti hurja aika – vain Usain Bolt on juossut kovempaa
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Elina Lampela rikkoi hiljaisuuden – paljasti rankan puolen vuoden kulissien takaa
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Olympiahistoriaa tehnyt taitoluistelulegenda on kuollut – saavutus jäi ikuisesti historiaan
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Italian sprinttitähti hurja aika – vain Usain Bolt on juossut kovempaa