Helsinkiläiset ihmettelivät, kun huippusuunnistajat valtasivat kaupungin keskustan – Suomalaiset tyytyväisiä suorituksiinsa: ”Täällä oli mahtava tunnelma”
Suomen paras nelikko, Kirsi Nurmi, Joni Hirvikallio, Jesse Laukkarinen ja Jenny Patana taisteli itsensä Helsingissä käydyn sprinttiviestin kuudenneksi. Ylivoimaisen voiton kilpailussa otti Ruotsi, joka päihitti yli puolella minuutilla toiseksi tulleen Sveitsin. Pronssia kilpailussa otti Tsekki.
Maailmancupin ensimmäinen kierros päättyi Helsingin ydinkeskustassa käytävään sprinttiviestiin. Suomi asetti viivalle neljä joukkuetta, josta vain parhaan tulos laskettiin lopputuloksiin. Ruotsin voittokulku alkoi jo ensimmäisellä osuudella, jolla moninkertainen maailmanmestari Tove Alexandersson jätti muut joukkueet kauas taakseen.
Suomen aloittaja Kirsi Nurmi teki tasaisen suorituksen, mutta eroa Alexanderssoniin oli vaihdossa yli minuuttia.
– Tuntui, että jouduin lähtemään takarivistä takamatkalta kärkeen. Päätin suunnistaa hyvin ja löysin oikeat retinvalinnat. Olen ihan tyytyväinen ja täällä oli mahtava tunnelma juosta, Kirsi Nurmi iloitsi.
Toisella osuudella Sveitsi pääsi mukaan taisteluun Matthias Kyburzin vahvalla juoksulla ja ero Ruotsiin kapeni 25 sekuntiin. Toisella osuudella Suomen voittajajoukkueen Joni Hirvikallio tuli vaihtoon 10:ntenä, kolmanneksi parhaana suomalaisjoukkueena. Ero kärkeen pysyi reiluna minuuttina.
– Pääsin hyvältä paikalta liikkeelle ja fyysisesti oli hyvä jalka. Meno oli sujuvaa ja suunnistus tuntui kotoisalta, varamiehen paikalta maailmancupiin noussut Hirvikallio kertoi tyytyväisenä.
Kolmannella osuudella Jesse Laukkarinen nosti Suomen nelikon kilpailun kuudenneksi (pois lukien kakkosjoukkueet) ja sillä sijalla joukkue pysyi maaliin asti. Myös kärki pysyi samana Ruotsin pitäessä haastaja Sveitsin takana. Kilpailun kolmanneksi nousi Tsekki parhaan osuusajan tehneen Vojtech Kralin kovalla juoksulla.
Laukkarinen oli tyytyväinen suoritukseensa, sillä alla ei ole montaa sprinttiä ja kahdesta edellisestä sprinttiviestistä on tullut hylkäys.
– Pidin pään kylmänä ja nyt tuli onnistuminen. Fyysisesti oli hyvät jalat ja luotin itseeni. Olin valmistautunut hyvin ja tiesin, mistä porteista voi mennä, jos niitä avataan, Laukkarinen kertoi hyvän valmistautumisen ja vahvan harjoittelukauden tuomasta itseluottamuksesta.
Ankkuriosuudella Ruotsin Karolin Ohlsson varmisti Ruotsin mestaruuden ennen Sveitsin nelikkoa. Kolmannen sijan otti Tsekki ennen Norjaa ja Venäjää. Suomi saapui maaliin kuudentena Suomen ankkurin Jenny Patanan tasaisenvarmalla juoksulla.
– Tein sen minkä osasin. Juoksu ei ollut ilmiömäinen, mutta pystyin taistelemaan loppuun asti. Oli mahtavaa päästä juoksemaan Suomi-paidassa, niin ikään varasijalta joukkueeseen noussut Patana iloitsi maalissa.
Lähde: Suunnistusliiton tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Täyskäännös kansainvälisessä urheilussa – venäläiset palaavat huipputasolle vuosien tauon jälkeen
- Suomen ennätysnainen tekee paluun loukkaantumisen jälkeen – ”Olen hieman keskeneräinen”
- Nooralotta Neziri tekee odotetun paluun – pitkä kuntoutus päättyi ilouutiseen
- Annimari Korte jätti radat taakseen – nyt toteutui lapsuuden jättihaave
- Ex-maajoukkuehiihtäjän elämä muuttui täysin – ei kaipaa takaisin ladulle
- Ella Junnila avautui kisojen jälkeen: ”Olisin tarvinnut toiset silmät katsomoon”
- Suvi Minkkisen ympärille rakentuu yllätysjoukko – uusi kansainvälinen tiimi julki
- Suomen moniottelutähti kiitää kovaa vauhtia huipulle – ikäluokan eliittiä jo nyt
- Laina urheiluvälineisiin: näin rahoitat harrastuksesi järkevästi
- Martti Puumalainen löysi keinon nousta vaikeuksista – mitali irtosi dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Ex-maajoukkuehiihtäjän elämä muuttui täysin – ei kaipaa takaisin ladulle
- Janne Ahosen rakkausloma jatkuu yhä – kuvat Norjasta keräävät huomiota
- Suvi Minkkisen ympärille rakentuu yllätysjoukko – uusi kansainvälinen tiimi julki
- 50-vuotias suomalaislegenda hämmästyi itsekin – Suomen ennätys syntyi Turussa
- Suomen moniottelutähti kiitää kovaa vauhtia huipulle – ikäluokan eliittiä jo nyt
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – Vilma Ryytty paljasti, mitä kulisseissa tapahtuu
- Wilma Heltelä jäi viimeiseksi – silti yksi asia sai suomalaisen hymyilemään
- Ella Junnila avautui kisojen jälkeen: ”Olisin tarvinnut toiset silmät katsomoon”
- Vaikea kausi sai hetkeksi väistyä – moukarinainen lähti irrottelemaan festareille
- Frisbeegolfin suomalaisnäytös huipentui trilleriin – voittaja selvisi vasta uusintaväyliltä