”Helvetti odottaa teitä” Huippu-urheilija sai potkut järkyttävän Instagram-päivityksensä vuoksi – Uusi taho noussut nyt yllättäen tukemaan miestä!

© Kuva: Getty Images

Homovastaisten kommenttien vuoksi potkut joukkueestaan saaneen 30-vuotiaan australialainen rugbypelaaja Israel Folaun tarina on saanut uuden käänteen.

Toukokuussa Rugby Australia irtisanoi Folaun pelaajasopimuksen, kun Folau oli julkisesti sanonut, että homot joutuvat helvettiin, jos he eivät ”sovita syntejään”.

Hän jakoi Twitter- ja Instagram-tileillään kuvan raamatun kappaleesta, jossa puhuttiin ”Jumalan suunnitelmasta”. Hyväntahtoiselta vaikuttavassa kuvassa hehkuttiin elämän vaikeuksista selviytymistä uskon avulla.

Folaun menetti potkujen myötä yli kolme miljoonan euroa sopimuksen ja useita suuria sponsorisopimuksia. Hän haastoi entisen joukkueensa oikeuteen, sillä katsoi irtisanomisen rikkovan hänen uskonnonvapauttaan.

Oikeudenkäynnistä koituvia kuluja varten hän perusti joukkorahoituskampanjan, joka kuitenkin suljettiin kampanjasääntöjen rikkomisen vuoksi.

Nyt häntä auttamaan on kuitenkin noussut uusi taho, kun konservatiivikristittyjen Australian Christian Lobby -järjestö on ilmaissut halunsa tukea Folauta. Järjestön oma rahoituskampanja keräsi alle vuorokaudessa noin 486 000 euroa. He haluava näin varmistaa, että oikeudenkäyntiä voidaan edelleen jatkaa.

Australian rugbyliitto puolustaa potkuja työlailla, eikä kyse ole liiton mukaan vapaudesta uskonnon harjoittamiseen.