LP Salo naisten lentopallon Mestarien liigan lohkovaiheeseen – ”Tämä on hieno juttu”

Naisten hallitseva lentopallon Suomen mestari LP Viesti, Eurokentillä LP Salo, on saanut paikan kauden 2019-2020 Mestarien liigan lohkovaiheeseen. Kyse on neljännestä kerrasta, kun suomalaisjoukkue on mukana lohkovaiheessa nykymuotoisessa Mestarien liigassa.
LP Salo oli ensimmäisellä varasijalla 18 suoran paikan lohkovaiheeseen saavista joukkueista. Valkovenäläisen Minchanka Minskin luopuminen paikasta koitui salolaisjoukkueen siunaukseksi. 1-3 kierrokselta mukaan karsitaan vielä kaksi joukkuetta ja lohkovaiheessa pelataan viidessä neljän joukkueen lohkossa kaksinkertainen sarja. Lohkot arvotaan syksyllä.
Suoraan lohkovaiheeseen pääsi kolme joukkuetta Turkista, Italiasta ja Venäjältä sekä kaksi Puolasta ja Ranskasta. Yhden paikan saivat Suomen lisäksi, Saksa, Slovenia, Bulgaria sekä Romania.
Lohkopelit käynnistyvät marraskuun puolivälin jälkeen.
Aiemmin suomalaisjoukkueista ovat lohkovaiheessa olleet kaudella 2014-2015 LP Salo (naiset), 2017-2018 Ford Store Levoranta/VaLePa (miehet) ja viime kaudella Hämeenlinna (naiset).
LP Viestin päävalmentaja ja urheilutoimenjohtaja Tomi Lemminkäinen osasi toivoa ja odottaa lohkopaikkaa alkukesän ajan.
– Periaatteessa olisi aina hienoa päästä mukaan pelaamalla, mutta totta kai tämä on hieno juttu. Osasimme tätä odottaa kuitenkin mahdollisesti tapahtuvaksi.
– Toivottavasti pelaajamme ymmärtävät mihin me olemme nyt päässeet. On paljon maailmanluokankin pelaajia, jotka eivät koskaan pääse näitä pelaajia pelaamaan. Suomalaispelaajille pelaaminen oman maalaisessa joukkueessa Mestarien liigaa on upea tilaisuus. Kiitos tietysti kuuluu pitkälti viime kauden mestarijoukkueelle.
– Uskoisin, että vahvistusten hakeminen on nyt asteen helpompaa, tarjoaahan tämä upean näyttöpaikan, Lemminkäinen totesi joukkueen täydentämisestä.
– Tietysti arvontakoreja ei vielä tiedetä, mutta suomalaispelaajien joukkueiden kohtaaminen olisi tietysti hienoa. Joku huippujoukkuehan tulee tietysti vastaan, turkkilainen tai italialainen joukkue olisi hienoa. Toisaalta puolalaisjoukkueita emme ole ihme kyllä koskaan Eurocupeissa kohdanneet, Lemminkäinen mietiskeli vastustajista.
Suomalaispelaajien joukkueista suoraan lohkovaiheessa ovat Roosa Koskelon Stuttgart ja Kaisa Alangon Nantes.
Miesten Mestarien liigassa mukana on hallitseva mestari VaLePa Sastamala Tampere, joka on yksi kymmenestä 1-3 kierrokselle osallistuvasta joukkueesta. Todennäköisesti VaLePa aloittaa pelit 2. kierrokselta. 1-3 kierroksen otteluohjelma arvotaan Luxemburgissa keskiviikkona kello 14.
Tämän jälkeen arvotaan myös CEV Cupin ja Challenge Cupin otteluparit. Suomalaisjoukkueista mukana CEV Cupissa ovat Hämeenlinnan Lentopallokerho ja Savo Volley sekä Challenge Cupissa Pölkky Kuusamo ja LP-Vampula.
Lähde: Lentopalloliiton tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- MTV:n yleisurheilulähetys sai dramaattisen alun – yksi olikin poissa
- Elina Lampelalle täysi katastrofi – lausui välittömästi suorat sanat
- Suomalaiselta yleisurheilutähdeltä uskomatonta dominointia maailmalla
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Lotta Harala avautui – kärsii kiusallisesta intiimiongelmasta
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Kaisa Mäkäräinen astui esiin hädän hetkellä – näin nainen kommentoi
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu