Tunnetut suomalaiset urheilijat antoivat kasvonsa todella tärkeälle kampanjalle
Kuva: Getty Images
Tunnetut urheilijat seitsemästä lajista ovat mukana epäasiallisen käytöksen ja häirinnän vastaisessa kampanjassa.
Väestöliiton ja suomalaisen urheilun yhteishankkeessa tarjotaan jatkossa urheiluseuroille konkreettisia työkaluja epäasiallisen käytöksen vähentämiseksi.
Tutkimusten ja selvitysten mukaan kiusaamista, häirintää ja väkivaltaa esiintyy urheilussa kaikissa lajeissa ja kaikilla tasoilla. Urheiluharrastus on kolmanneksi yleisin paikka kiusaamiselle koulun ja netin jälkeen. Väestöliitto ja lajiliitot perustivat reilu vuosi sitten Et ole yksin -palvelun, joka tarjoaa puhelimessa ja chatissa tukea, apua ja neuvontaa urheilua harrastaville nuorille, aikuisille, vanhemmille, valmentajille, huoltajille sekä seurojen ja lajiliittojen työntekijöille.
– Ensimmäisen toimintavuoden aikana palveluun on ottanut yhteyttä niin aikuisia kuin nuoria. On pidetty hyvänä, että voi olla yhteydessä muualle kuin omaan seuraan tai suoraan lajiliittoon. Asian arkaluontoisuuden takia on joskus helpompi puhua tuntemattomalle ja nimettömänä, kertoo Väestöliiton asiantuntija Saara Ruotsalainen.
Seuroille lisää tietoa ja työkaluja
Toisen toimintavuoden aikana lisätään tietoa aiheesta urheilevien nuorten ja heidän vanhempiensa keskuudessa sekä koulutetaan urheiluseuroja ennaltaehkäisyssä ja puuttumisessa. Ensimmäisessä vaiheessa seurat saavat konkreettisia toimintaohjeita ennaltaehkäisyyn ja syksyllä käynnistyvät koulutukset seuratoimijoille.
– Tiedon lisääminen ja avoimuus ovat tehokasta ennaltaehkäisyä. Mitä enemmän urheilijat, vanhemmat ja valmentajat ilmiöstä tietävät, sitä hankalampaa tekijöiden on toimia. Nuoret alkavat tunnistaa milloin heidän rajojansa on ylitetty, kertoo Saara Ruotsalainen.
Avoimuuteen kannustavat myös seitsemän lajin entiset ja nykyiset urheilijat, jotka ovat mukana lisäämässä tietoisuutta aiheesta ja Et ole yksin -palvelusta. He haluavat esimerkillään rohkaista urheilun parissa toimivia puhumaan avoimesti aiheesta.
Mukana kampanjassa ovat
Jalkapallo: Markku Peltoniemi ja Nana Yang
Jääkiekko: Annina Rajahuhta ja Tuomo Ruutu
Koripallo: Annika Holopainen ja Hanno Möttölä
Lentopallo: Riikka Lehtonen ja Lelu Ojansivu
Salibandy: Veera Kauppi ja Peter Kotilainen
Uinti: Jani Sievinen ja William Söderling
Voimistelu: Emma Rantala
Voimistelu ja Suomen Olympiakomitea: Jani Tanskanen
Et ole yksin -hankkeessa ovat mukana Jääkiekkoliitto, Koripalloliitto, Lentopalloliitto, Palloliitto, Salibandyliitto, Uimaliitto, Voimisteluliitto, Suomen Olympiakomitea ja Suomen urheilun eettinen keskus SUEK. Hanketta tukevat Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Veikkaus.
LUE MYÖS:
- Silja Kosonen teki poikkeuksellisen ratkaisun – sitten tuli painava puheenvuoro
- Iivo Niskanen tuli maaliin – Ylen asiantuntija sanoi saman tien ääneen lohduttoman totuuden
- Paljastus: Krista Pärmäkoskelta tylyä toimintaa kulisseissa
- Aino-Kaisa Saarinen antoi palaa Ylellä – musertava arvio Suomen hiihtotähdistä
- Hiihtotähti Frida Karlsson joutui raivon kohteeksi
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Peli on selvä: Karu totuus valkeni Krista Pärmäkoskelle
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Hiihtotähti Frida Karlsson joutui raivon kohteeksi
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Peli on selvä: Karu totuus valkeni Krista Pärmäkoskelle
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- Sami Jauhojärvi teki shokkiehdotuksen Norjan hiihtotähdelle – löytyisikö vaimo Suomesta?