Suomalaishyppääjät onnistuivat hyvin EM-kilpailuissa – ”Kokonaisuuteen olemme tyytyväisiä”
Suomen yhdeksän uimahyppääjän nuorten EM-joukkue aloitti kisansa tiistaina Kazanissa. Viime kesän kotikisoissa EM-pronssille kolmen metrin parihypyissä yltäneet Lauren Hallaselkä ja Anni Paloheimo sijoittuvat tällä kertaa viidenneksi kymmenen parin kesken kisatussa suorassa finaalissa.
Suomalaisten sarja oli onnistunut ja pisteet olivat hyvät, 247,68. Taso oli tälle kesälle noussut sen verran, että pronssisija jäi vajaan viidentoista pisteen päähän, Ruotsi vei himmeimmät mitalit tuloksella 262,14.
– Kokonaisuuteen olemme tyytyväisiä, ensi vuodelle tehdään vaikeammat hypyt, suomalaiskaksikko pohti.
Molemmilla on edessään ikänsä puolesta vielä kahdet nuorten EM-kisat.
Vantaa Divingin Odessa Käck avasi kisansa B-tyttöjen kolmella metrillä. Nuorten EM-kisojen ensikertalainen sijoittui 16:nneksi tuloksella 272,10. Finaaliin vaadittiin 293,60.
Lähde: Uimaliiton tiedote
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Venäjän ulkoministeriö syytti Suomea uusnatsismista – taustalla Elina Valtosen linjaus
- Tappara räväytti siirtomarkkinoilla: Uusi maalivahti!
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- Alisa Vainio valittiin vuoden yleisurheilijaksi – kommentti paljasti suomalaisen luonteen
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna