Ari-Pekka Liukkonen jatkoi mallikkaita otteitaan: ”En muista milloin viimeksi olisin uinut alle 50 sekunnin”
Kuva: Getty Images
Kesäkuun lopun SM-uinneissa hyviä viitteitä 100 metrin vapaauintivauhdista antanut Ari-Pekka Liukkonen jatkoi mallikkaita otteitaan Gwangjussa. Hän kellotti taas kauden parhaansa, nyt satasen vapaassa lukemin 49,98.
– Ihan hyvä, en muista milloin viimeksi olisin uinut alle 50 sekunnin, varmaan pari-kolme vuotta sitten ainakin, Liukkonen pohti.
50 sekunnin alitus oli hänelle nyt uran kuudes, ja viimeisin oli kesän 2017 MM-kisoista Budapestista. Tällä kertaa uinnin vauhdinjako ei ollut perinteistä Liukkosta.
– Positiivista, että noin paljon yli 24 sekunnin aloituksella (24,20) voi päästä alle viidenkympin, se on ihan uutta. SM-uinneissakin aloitus oli alle 24 sekuntia ja ennätysuinnissa 23 ja puoli, Liukkonen myhäili.
Nyt Liukkosella on yksi välipäivä ennen päämatkaa 50 metrin vapaata, ja sen hän käyttää palautteluun sataselta.
– Oli se aika hapokasta menoa, ei SM-kisoissa tuntunut näin pahalta finaaliuinnin jälkeen.
Liukkonen oli eränsä kolmas ja kisan yhteistuloksissa 44:s, kun alkuerissä oli mukana yhteensä 120 urheilijaa.
Lähde: Uimaliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mette Baas hyytyi oudosti – asiantuntija tyrmää yhden väitteen
- IS: Pahasti loukkaantuneesta Inka Heneliuksesta pysäyttävä tieto
- Antti Aalto täräytti jälleen – ”Olosuhde ei ollut helpoin”
- Wilma Murto lipsui kerran päätöksestään – syy paljastaa paljon
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Tulokset
- SE-nainen herkistyi Ylen haastattelussa – yllättävä notkahdus
- Anni Kärävä säväytti jälleen – laittoi kovan näytön pöytään
- Aki Manninen paljastaa suunnitelmansa – tyrmäyskin mahdollista
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- ”Täysin sopimatonta” – olympiaurheilijan tuore julkaisu järkyttää
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet
- Anni Kärävä säväytti jälleen – laittoi kovan näytön pöytään
- SE-nainen herkistyi Ylen haastattelussa – yllättävä notkahdus
- ”Hölynpölyä!” – joukkuekaveri tyrmää Johannes Kläbon puheet täysin
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta