Euroopan kisojen päätöspäivänä kaksi kultamitalia Suomeen – ”Urheilijat onnistuivat ennakkoasetelmiin nähden omalla tasollaan tai omaa tasoaan paremmin”
Kuva: Getty Images
Euroopan kisat päättyvät sunnuntaina Minskissä Valko-Venäjällä. Kisojen päätöspäivä oli Suomelle kultainen, sillä Mira Potkonen ja Emil Soravuo juhlivat päivän päätteeksi Euroopan kisojen voittajina.
Leena Paavolainen: Suomen joukkue onnistui hyvällä prosentilla
Suomen joukkue saavutti Minskin Euroopan kisoissa 3 mitalia ja 6 pistesijaa. Suomen joukkueen johtaja ja Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön varajohtaja Leena Paavolainentoteaa Euroopan kisojen olleen suomalaisnäkökulmasta onnistunut tapahtuma. – Euroopan kisat järjestettiin vasta toisen kerran, joten konsepti elää vielä jonkin verran. Järjestelyt toimivat hyvin ja kisat olivat yleistasoltaan kovat. Jatkossa kisojen merkitystä tulee entisestään lisätä linkittämällä Euroopan kisat vieläkin vahvemmin osaksi seuraavien kesäolympialaisten karsintajärjestelmää. – Onnistumisprosenttimme Minskissä oli hyvä. 75 % Suomen joukkueen urheilijoista onnistui ennakkoasetelmiin nähden omalla tasollaan tai omaa tasoaan paremmin. Olemme viimeisen kahden vuoden aikana keskittäneet Huippu-urheiluyksikön tukea yhä enemmän kärkilajeihin ja kärkiyksilöiden valmentautumisprosesseihin ja toimintaympäristöihin. Olemme hyvässä yhteistyössä lajiliittojen kanssa olleet tukemassa Minskin mitalistien valmentautumista ja jatkamme työtä heidän menestysedellytystensä turvaamiseksi kohti Tokion kesäolympialaisia, Paavolainen sanoo. Neljä vuotta sitten Bakussa järjestetyissä ensimmäisissä Euroopan kisoissa Suomen joukkueeseen kuului peräti 104 urheilijaa 18 lajissa. Silloin saaliina oli 1 mitali ja 7 pistesijaa. – Saimme Minskistä 35 urheilijan joukkueella Bakua parempaa urheilullista menestystä ja lisäksi muuta arvokasta kokemusta kohti ensi vuoden kesäolympialaisia Tokiossa. Urheilijoiden, valmentajien, terveydenhuoltotiimiin ja taustajoukkojen yhteistyö syveni entisestään ja onnistuimme testaamaan Tokioon suunniteltuja toimintoja kisakylän arjessa, Paavolainen kertoo. – Tokiota ajatellen useat urheilijat keräsivät täältä arvokkaita rankingpisteitä ja Miran ja Titan suoritukset osoittivat, että naisten kamppailulajeissa on kokonaisuutena hyvä menestysnäkymä Tokioon, kun lisäksi muistetaan myös Petra Olli, joka jahtaa olympiapaikkaa syyskuussa Painin MM-kisoissa. Useassa lajissa Tokion karsinta käy kiivaana loppuvuoden aikana. MM-painien lisäksi edessä ovat melonnan MM-kisat elokuussa Unkarissa ja ampumaurheilun maailmancupin kilpailut haulikkolajeissa Lahdessa elokuussa ja kiväärilajeissa Brasiliassa elo-syyskuussa, sekä kaikkien lajien EM-kisat syyskuussa, jolloin olympiapaikkoja on myös jaossa.Suomalaisten sijoitukset Euroopan kisoissa:
(T=jaettu sijoitus) 1. Mira Potkonen, nyrkkeily 1. Emil Soravuo, telinevoimistelu, permanto 3. Titta Keinänen, karate 4. Marika Salmi, ampumaurheilu, trap 5. Satu Mäkelä-Nummela, ampumaurheilu, trap T5. Elina Gustafsson, nyrkkeily T5. Anton Kaisti / Oskari Larkimo, sulkapallo 6. Marjut Heinonen, ampumaurheilu, skeet 8. Juho Kurki, ampumaurheilu, pienoiskivääri T9. Eetu Heino, sulkapallo T9. Airi Mikkelä, sulkapallo T9. kierros Krenar Aliu, nyrkkeily T9. Taru Kuoppa, jousiammunta, tähtäinjousi T9. Suomi (Taru Kuoppa – Samuli Piippo), jousiammunta, tähtäinjousi mixed T9. Mikko Juutilainen, jousiammunta, taljajousi 9. Tuomas Lahti, paini 10. Jere Heino, paini 10. Pauliina Polet, ratamelonta, K1 500m 13. Elias Kuosmanen, paini 14. Suomi (Netta Malinen – Paulina Polet), ratamelonta K2 500m 15. Suomi (Emmi Hyrkäs – Juho Kurki), ampumaurheilu, pienoiskivääri mixed 16. Miika Nykänen, ratamelonta, K1 5000m T17. Benedek Olah, pöytätennis T17. Muhammed Abdilrasoon, nyrkkeily T17. kierros Arslan Khataev, nyrkkeily 18. Suomi (Satu Mäkelä-Nummela – Vesa Törnroos), ampumaurheilu, trap mixed 18. Suomi (Marjut Heinonen – Oskari Kössi), ampumaurheilu, skeet mixed 19. Netta Malinen, ratamelonta, K1 5000m 19. Juho Kurki, ampumaurheilu, ilmakivääri 20. Tommi Takanen, ampumaurheilu, skeet 21. Oskar Kirmes, telinevoimistelu, 6-ottelu 22. Miika Nykänen, ratamelonta K1 1000m 22. Oskari Kössi, ampumaurheilu, skeet 23. Netta Malinen, ratamelonta K1 200m 24. Emmi Hyrkäs, ampumaurheilu, ilmakivääri 27. Suomi (Emmi Hyrkäs – Juho Kurki), ampumaurheilu, ilmakivääri mixed 28. Jenna Kuisma, ampumaurheilu, ilmakivääri 31. Jenna Kuisma, ampumaurheilu, pienoiskivääri 32. Vesa Törnroos, ampumaurheilu, trap 33. Emmi Hyrkäs, ampumaurheilu, pienoiskivääri T33. Samuli Piippo, jousiammunta, tähtäinjousi 1. kierros Aatu Laamanen, judo 1. kierros Katri Kakko, judo 1. kierros Emilia Kanerva, judo 1. kierros Anna Kirichenko, pöytätennis Lähde: Olympiakomitean tiedoteLUE MYÖS:
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset