Korhosen tavoite elossa The Openissa
Mikko Korhonen asetti itselleen tavoitteeksi jatkopaikan uransa kolmannessa major-kilpailussa, Pohjois-Irlannissa Royal Portrushin kentällä pelattavassa The Openissa.
Jatkopaikan kohtalo ratkeaa perjantaina, mutta tilanne näyttää ensimmäisen kierroksen jälkeen suhteellisen hyvältä Korhosen kirjattua ensimmäisenä pelipäivänä tuloksen 72 (+1). Tulos syntyi kolmen birdien, kahden bogin ja yhden tuplabogin myötä. Tuplan Korhonen teki reiällä 11, joka oli torstaina kentän toiseksi vaikein väylä.
– Päivä ja kenttä oli tiukka testi. Hyvin sinnittelin mukana, vaikka en lyönyt kovin hyvin etenkään alussa, Mikko Korhonen kertoi tiedotteessaan.
Tasaisessa kilpailussa jokaisen lyönnin arvo on suuri. Korhonen paranteli tilannettaan huomattavasti pitämällä jalan kaasulla kalkkiviivalle asti ja päättämällä kierroksensa birdieen runsaslukuisin yleisön edessä.
Avauspelissään suomalainen onnistui torstaina suhteellisen hyvin. Hän löi avauksistaan väylälle lähes kaksi kolmesta, joka on hieman keskiarvoa parempi lukema. Lähestymislyönneissä Korhonen ei kuitenkaan ollut terävimmillään, sillä lähestymiset päätyivät griinille vain 55% tarkkuudella. Viheriöllä Korhonen oli terävä.
– Avauksiin pitää saada lisää terävyyttä varsinkin vastatuuleen lyötäessä ja lähestymisiä pitää pystyä lyömään lyhyillä raudoilla lähemmäksi reikää. Ei kai siinä muuta, vähän pitää rentouttaa vielä tekemistä huomenna.
Korhonen lähtee perjantaina kentälle vasta kello 15.48 Suomen aikaa. Viimeistään tällöin kannattaa olla Viasatin ja Viaplayn ääressä kotikatsomoissa. Nämä kanavat välittävät Korhosen toisen kierroksen, joka ratkaisee, pelaako Suomen ykköstykki vielä viikonlopun kierroksilla.
- Kehätyttö ei voinut uskoa mitä työssään todisti – naisen reaktio kertoo kaiken
- Nooralotta Neziriltä harvinainen yhteiskuva rakkaansa kanssa – puitteet olivat luksusta
- Anthony Joshua uskoo Jake Paulin voittavan Mike Tysonin – perusteli asian yhdellä sanalla
- Kiitos hei: Huippuhiihtäjä lähti ovet paukkuen maajoukkueesta
- Kanadalaistoimittaja kuuli Patrik Laineen nimen – täräytti IL:lle välittömästi suoraa tekstiä
- Alisa Vainio paljasti unelmansa – totuus on, että nyt se ei ole enää käsissään
- Anni Vuohijoki paljasti: Yksi pyyntö toistuu potilaiden suusta – tästä syystä se on ongelma
- Nyt rävähti – suomalaisässältä komea kaari ja Euroopan kärkitulos
- Yleisurheilutähti innostui SE-naisen julkaisusta: ”Oi että mitä herqqupyllyjä näenkään”
- Kesä tulee: Frida Karlsson lähti ladulle niukemmalla vaatetuksella – ”Niin kuuma, että lumet sulaa”
- Yleisurheilutähti innostui SE-naisen julkaisusta: ”Oi että mitä herqqupyllyjä näenkään”
- Remi Lindholm lähti kesken kauden yöelämään maajoukkuehiihtäjän kanssa – huonostihan siinä kävi
- Tämä näky oli liikaa: Teemu Selänne puuttui F1-pomon toimintaan Miamin varikolla
- Hiihtokausi päättyi – sitten alkoivat suomalaisen hiihtotähden ongelmat: ”Ollut ihan hirveetä”
- Kesä tulee: Frida Karlsson lähti ladulle niukemmalla vaatetuksella – ”Niin kuuma, että lumet sulaa”
- HJK:n päävalmentajan ele fanien edessä oli liikaa – Aleksi Valavuoren kuppi meni nurin: ”Haloo!”
- Maajoukkue saa jäädä – STT: Suomen paras ampumahiihtäjä teki rajun ratkaisun
- Mitä ihmettä? Robert Helenius tiputti Ylelle kuin sivulauseessa tiedonmurusen, jossa ei ole mitään järkeä
- Mikä pari: Yleisurheilun SE-nainen ja hiihtäjärakas hempeilivät somessa
- Tätä on vaikea lukea – IS:lle synkkä paljastus Mika Myllylästä