Tässä juttusarjassa tutustutaan baseballiin ja MLB:hen. Kirjoittaja itse on baseballin suhteen täysi märkäkorva. Juttusarjan jokaisessa osassa on myös vetovihje aluksi kotoisesta pesäpallostamme ja jatkossa MLB:stä.

Petsipappa

Baseball-ottelun kulku ja tilastot

Baseball muistuttaa pesäpalloa siinä mielessä, että ottelussa pelataan vuoropareja ja vuoro vaihtuu, kun kolme juoksijaa tai lyöjää on palanut. Sisävuorossa (tai hyökkäysvuorossa) oleva joukkue saa juoksun, kun joukkueen pelaajan onnistuu edetä kotipesään asti niin, että hän on koskenut ykkös- kakkos- kolmos- ja kotipesää. Ottelun tulos muodostuu juoksujen määrästä.

Baseball on siinä mielessä pesäpalloa suoraviivaisempaa, että peli kulminoituu syöttäjän ja lyöjän väliseen kaksinkamppailuun. Muu ulkopeli ei ole pesäpallon lailla siinä mielessä aktiivista, että kentällä tapahtuisi kovinkaan paljon pelin aikana. Suomen baseball-liiton sivuilla baseballia verrataan shakkiin, jossa jokainen syöttö on oma siirtonsa. Vedonlyönnissä yksi ratkaiseva tekijä on, miten hyvät syöttäjät joukkueilla on pelipäivänä käytettävissä.

Yhdelle lyöjälle tulee lyöntivuorolla korkeintaan kolme strikeä tai neljä väärää. Strike syntyy, jos lyöjä yrittää lyödä syöttöä tai pallo menee strike-zonen läpi. Laillisesta lyönnistä lyöjän on lähdettävä ykköselle. Kolmesta strikestä lyöjä palaa – kuitenkin, jos sieppari ei saa kolmatta lyöntiä kiinni, lyöjä lähtee juoksemaan ykköselle. Jos osunut lyönti ei mene laittomille alueille, se on laillinen. Jos pallo menee laillisen alueen yli takarajan tuolle puolen, kyseessä on homerun eli kunnari.

Tilastoista saa paljon apua syöttäjien ja lyöjien suorituksista. Syöttäjän kannalta tärkeimpiä tilastoja on ERA eli päästettyjen juoksujen keskiarvo ja WHIP eli vapaataipaleet ja päästetyt lyönnit jaettuna syötetyillä vuoroilla. Nämä arvot ovat sitä parempia, mitä pienempi luku on. Lyöjillä tärkeimmät luvut tilastoissa ovat RBI eli lyödyt juoksut, H eli pesälle johtaneet lyönnit, R eli tuodut juoiksut ja HR eli homerunit.

Erikseen löytyy vielä stadioneita koskevia tilastoja, joista voit löytää esim. stadionin tuulensuunnat verrattuna lyöntisuuntiin. Esimerkiksi myötätuulella on juoksumäärää ja erityisesti homeruneja nostava vaikutus. Huomioitavaa on myös, että kovalla sateella baseball-ottelu siirretään turvallisuusriskien vuoksi. Myös pallon lyönti ja käsittely sateella on hankalampaa.

MLB-kausi sisältää peräti 162 ottelua joukkuetta kohden. Tiheä pelirytmi voi tuoda joukkueelle isomman tsempin, jos esim. pelataan kaksi ottelua samaa joukkuetta vastaan ja ensimmäinen ottelu meneekin penkin alle. Toisaalta taas pelissä on kyse korostetusti hyvästä itseluottamuksesta. Huonot suoritukset saattavat poikia lisää huonoja suorituksia.

Seuraavassa osassa lätkäisemme sisään ensimmäisen baseball-vedon ja pääsemme puristelemaan MLB:tä oikein kunnolla.

Vetosuositus

Perjantaiksi otetaan jälleen pesäpallotipsi. Kouvolan Pallonlyöjien peli on parantunut sitä mukaa, kun joukkue on saanut esim. Toni Laakson takaisin rinkiin. Myös Seinäjoen Jymyjussit on parantanut, mutta aivan täysin joukkue ei ole onnistunut vielä vakuuttamaan. Seinäjoella tärkeä Juuso Myllyniemi loukkasi itseään viime pelissä ja pelikunto on tätä kirjoitettaessa epävarmalla pohjalla.

Molempien pitäisi pystyä saamaan tilanteita Kouvolan kentällä. Kotijoukkueen puolesta puhuu eritoten nopeus sekä lukkaripeli. Odotan kotijoukkueen saavan sen verran enemmän tilanteita, että sinällään hyvin kotiuttava vierasjoukkue joutuu perjantaina soittamaan toista viulua. Pelisuositus on Kouvola voittaa ottelun kertoimella 2,15.

Lunasta paras tarjous in kautta!

Lyö vetoa esimerkiksi tapahtumaan Kouvola – Seinäjoki ja kohteeseen veto ”Kouvola voittaa ottelun”. Jos Kouvola voittaa ottelun, saat 215 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos ottelu menee supervuoroon tai Seinäjoki voittaa ottelun, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€).

Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€.

Lyö riskitön 100€ veto näin:

  1. Avaa pelitili ja tee talletus.
  2. Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
  3. Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.

[inline-text-ad text=”LUNASTA 100€ RISKITÖN VETO” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]

Lunasta 200% talletusbonus näin:

1. Avaa pelitili.
2. Tee talletus.
3. Saat talletuksen kolminkertaisena takaisin 200€ asti.

[inline-text-ad text=”LUNASTA 200% talletusbonus” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]