Kamppailulajien ystäville heinäkuu on kuuma kamppailukuu, sillä jokaisena viikonloppuna Viaplayssa on tarjolla iso otteluilta. Sunnuntaina 14. heinäkuuta Robert Helenius kohtaa Minneapolisissa Gerald Washingtonin, ja tulevana sunnuntaina 7.7. UFC:n tämän hetken suurin tähti, Jon ”Bones” Jones puolustaa alemman raskaansarjan mestaruusvyötään.

Robert Helenius on matkustanut ensimmäistä kertaa urallaan ottelemaan Yhdysvaltoihin. Vastaansa Helenius saa Deontay Wilderia vastaan WBC-liiton mestaruusottelussa taannoin otelleen Gerald Washingtonin, jonka saldo ammattilaisuralla on 23 ottelua, joista hän on voittanut 19. Heleniuksen uran kannalta Minneapolisissa käytävä ottelu on tärkeimmästä päästä, sillä voitolla tie voi viedä isoihin otteluiltoihin Yhdysvalloissa. Noin viikon Minneapolisissa ollut Helenius kertoo valmistautumisen otteluun sujuneen hyvin.

– Nyt otan aivan rauhallisesti ja vedän vain muutamia treenejä. Washingtonia vastaan on tulossa kova ottelu, mutta otetaan voitto kotiin, totta kai!, Robert Helenius kuvailee tunnelmiaan.

Yksinoikeudella Viaplayssa nähtävä otteluilta alkaa Suomen aikaa sunnuntaiaamuna klo 3.00. Ottelun selostaa Jani Rajalin ja kommentaattorina toimii Amin Asikainen.

Nyrkkeilyfaneille on tarjolla huippuottelu jo edellisenä lauantai-iltana 13.7., sillä Lontoon O2-areenalla kohtaavat tappiottomat nuorukaiset Daniel Dubois (11-0-0, 10 KO) ja Nathan Gorman (16-0-0, 11 KO) raskaansarjan ottelussa, jossa ratkaistaan Britannian mestaruus.

Seuraavana lauantaina 20. heinäkuuta Dillian Whyte (25-1-0, 18 KO) tähdittää Matchroom Boxingin nyrkkeilyillan pääottelua, jossa hän saa vastaansa tappiottoman kolumbialaisen, Oscar Rivasin (26-0-0, 18 KO). Nyrkkeilyillan kortilta löytyy myös tukku muita isoja otteluita, sillä raskaan sarjan nouseva kyky Dave Allen kohtaa kokeneen David Pricen, ja suomalaisille tuttu Dereck Chisora taistelee Puolan kovanyrkkistä Artur Szpilkaa vastaan. Illassa nähdään myös alemman raskaansarjan tulevan suurtähden, Lawrence Okolien ottelu vielä nimeämätöntä vastustajaa vastaan.

Heinäkuussa nähdään huippuotteluita myös UFC:ssä. Sunnuntaina 7. heinäkuuta UFC:n tämän hetken suurin tähti, vihattu ja rakastettu Jon ”Bones” Jones puolustaa alemman raskaansarjan mestaruusvyötään brasilialaista ykköshaastajaansa Thiago Santosia vastaan. Jones on otellut urallaan vapaaottelussa 26 ottelua ja hävinnyt vain kerran. Santosin rekordi 27 ottelusta on 21 voittoa ja kuusi tappiota. Illan toisessa pääottelussa ratkaistaan naisten kääpiösarjan tittelin kohtalo. Kahdeksan ottelua peräkkäin voittanut hallitseva mestari Amanda Nunes kohtaa paluuta huipulle yrittävän Holly Holmin.

Heinäkuun viimeisenä sunnuntaina käytävässä UFC:n numeroidussa suurillassa ratkaistaan mestaruusvyön osoite, kun Max Holloway puolustaa illan pääottelussa neljännen kerran höyhensarjan mestaruusvyötään kokenutta Frankie Edgaria vastaan. Illan toisessa pääottelussa kohtaavat naisten höyhensarjan huippunimet, kiistanalaisessa maineessa oleva Cris Cyborg ja tappioton Felicia Spencer.

Lähde: Viaplay tiedote