Suomalaispari jäi alkulohkoon Sveitsissä, mutta olympiaunelma elää edelleen – ”Harmittaa vietävästi, mutta periksi emme tule antamaan”
Taru Lahti-Liukkosen ja Anniina Parkkisen pelit Sveitsin Gstaadissa järjestettävässä beach volleyn FIVB:n viiden tähden turnauksessa päättyivät alkulohkoon.
Torstain ratkaisupelissä kokenut brasilialaispari Talita Da Rocha Antunes / Taiana Lima vei voitoin erin 2-0 (22-20, 21-14) ja paineli lohkokolmosena 24 joukkueen jatkopeleihin.
– Tänään pelattiin erittäin hyvää sideout peliä, mutta torjunta-puolustuspelissä ei päästy kiinni Talitan vahvaan hyökkäyspeliin. Harmittaa vietävästi, mutta periksi emme tule antamaan, päävalmentaja Kai Liukkonen lupasi.
Suomalaiskaksikon sijoitus Gstaadissa on jaettu 25:s, mikä tuo 360 FIVB:n rankingpistettä sekä 4000 dollarin palkintorahat.
Suomalaisnaisten Tokion 2020 olympiaunelma elää edelleen. Tulevana tiistaina julkaistaan syyskuussa Kiinassa pelattavan 16 joukkueen olympiakarsintaturnauksen osallistujalista, jolla myös Taru Lahti-Liukkosen ja Anniina Parkkisen nimet komeilevat.
– Hienoa on ollut huomata, että myös vaikeilla hetkillä Olympiakomitean suunnalta tulee tukea ja kannustusta. Siellä on aitoa kiinnostusta auttaa meitä pääsemään takaisin voittavaan peliin, päävalmentaja kiittelee.
Haiyangissa 18.-22. syyskuuta pelattavasta turnauksesta kaksi parasta saa paikan Tokion 2020 olympiakisoihin.
Seuraavaksi Lahti-Liukkonen ja Parkkinen ovat tositoimissa tulevalla viikolla Portugalissa pelattavassa neljän tähden turnauksessa. Espinhossa ovat mukana myös Riikka Lehtonen ja Niina Ahtiainen sekä Vilhelmiina Prihti ja Aliisa Vuorinen.
Lähde: Lentopalloliitto
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suru-uutinen: Suomen vahvin mies menehtyi 50-vuotiaana
- Ilona Mononen sai takapakkia ennen Kalevan kisoja: lähetti hurjan viestin EM-kisoihin
- Nooralotta Neziri koki karun kohtalon – ”se on minun syyni”
- Suomen EM-toivo teki kovan päätöksen – Kalevan kisat jäävät väliin
- HS: Wilma Heltelältä nolo paljastus – ”Nykyään tajuan”
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- IS: Wilma Heltelä jyrähti Kalevan kisojen järjestelystä – esitti heti rohkean muutoksen
- Elmo Lakka yllätettiin täysin Kalevan kisoissa: samalla koettiin tunteikas hetki
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- Käsittämätön moka Kalevan kisoissa – SM-unelma suli hetkessä
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- MM-kisoissa rävähti – Suomi kaatoi finaalissa Kazakstanin ja nappasi kultaa
- Käsittämätön moka Kalevan kisoissa – SM-unelma suli hetkessä
- Suomen uusi pikatähti tykitti taas – lähetti samalla viestin presidentin suuntaan
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- Elmo Lakka yllätettiin täysin Kalevan kisoissa: samalla koettiin tunteikas hetki
- IS: Wilma Heltelä jyrähti Kalevan kisojen järjestelystä – esitti heti rohkean muutoksen
- HS: Wilma Heltelältä nolo paljastus – ”Nykyään tajuan”
- Huippunimiä tulessa! Kalevan kisat tänään: Ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
- Suuri suru: entinen mäkihyppyvalmentaja on kuollut