Frisbeegolfin SM-kilpailut huipentuivat sunnuntaina Äänekoskella – Tässä ovat mitalistit

Kaksipäiväiset joukkuefrisbeegolfin SM-kilpailut huipentuivat sunnuntaina Äänekoskella. Suomen mestaruudet ratkaistiin avoimen luokan ja sekasarjan kilpailuissa. Kummassakin sarjassa oli mukana 18 nelihenkistä joukkuetta.
SM-kilpailuissa pelattiin kumpanakin kilpailupäivänä kaksi kierrosta. Pisteitä joukkueet saivat kultakin kierrokselta sijoitukseensa perustuen. Kierroksista kaksi pelattiin joukkueparigolfina ja kaksi parigolfina.
Oulun frisbeeseuralle avoimen sarjan SM-kultaa
Avoimessa luokassa päätöspäivään suunnattiin Oulun frisbeeseuran (Jukka Tyni, Juho Parviainen, Kristian Kuoksa, Mikko Ylätalo) johdolla. Joukkueen vahva meno jatkui myös sunnuntaina. Päivän avauskierrokselta joukkue nappasi jaetun ykkössijan ja finaalikierrokselta niin ikään kierroksen parhaat pisteet. Varma suorittaminen toi oululaisjoukkueelle SM-kultaa 295 pisteellä.
Myös avauspäivän jälkeen toisena ollut Vuorelan Veikkojen joukkue (Janne Mönkkönen, Jesse Nieminen, Niklas Anttila, Veeti Järvinen) ja kolmantena ollut Jyväskylän Liitokiekkoilijoiden joukkue (Lauri Lehtinen, Oskari Vikström, Matias Puikkonen, Otto Lehtonen) onnistuivat pitämään asemansa loppuun saakka. Veikot sijoittui päivän kierroksilla jaetulle ykkössijalle ja sekä kakkossijalle vieden Siilinjärvelle hopeaa 261 pisteellä. Jyväskylän Liitokiekkoilijat sijoittui SM-pronssille, saldonaan yhteensä 199 pistettä.
Jyväskylän Liitokiekkoilijat nousi Suomen mestaruuteen
Jyväskylän Liitokiekkoilijoiden joukkue oli vahvassa vedossa myös sekasarjassa. Sekasarjan joukkue (Jani Saukko,Rauli Savela,Samu Åström, Sonja Laine) oli avauspäivän jälkeen neljäntenä, mutta avasi päivän räväkästi kierrosvoitolla. Mainion päivänavauksen myötä joukkue siirtyi sarjan kärkipaikalle niukalla 11 pisteen erolla toisena olleeseen Ähtärin Urheilijoiden joukkueeseen (Heikki Saunanen,Tuomas Autio, Aati Vesala, Anna-Sofia Haipus).
Sarjan SM-mitaleista käytiin viimeisellä kierroksella vielä huimaa taistoa. Lopulta kierrosvoiton vei nimiinsä Disc Golf Hyvinkää vain yhden heiton marginaalilla kakkossijaan. Äärimmäisen tasaisen kierroksen toista sijaa jakoi kaiken kaikkiaan kuusi joukkuetta, joukossaan myös Jyväskylän ja Ähtärin joukkueet.
Tiukan otatuksen päätteeksi Liitokiekkoilijoiden johtoasema piti — siitä palkintona SM-kultaa 236,33 pisteellä. Avauspäivän jälkeen kilpailua johtanut Ähtärin Urheilijoiden joukkue otti hopeaa 225,33 pisteellä. Laukaalaisseura Puskaputtaajat (Jooa Saari,Sami Väisänen, Tuomo Harju, Mari Kaipio) kiri puolestaan päätöspäivän aikana viidenneltä sijalta SM-pronssille 214,33 pisteellä.
Lähde: Frisbeegolfliiton tiedote
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Yksi sana riitti – Alisa Vainion valmentajalta jäätävä heitto Ylen haastattelussa
- IS: Wilma Murrosta leviää skandaalinkäryinen väite – nainen vaikeni
- Kilpasisko marssi Silja Kososen luokse – latasi harvinaisen selvän viestin
- Ylen toimittajan kysymys oli liikaa Alisa Vainiolle – reaktio kertoo kaiken
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Ylen toimittajan kysymys oli liikaa Alisa Vainiolle – reaktio kertoo kaiken
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun