Jyväskylässä historiallinen pelaajasiirto futsalissa
Kuva: Getty Images
Futsalin UEFA:n Mestarien Liigaan valmistautuva hallitseva Suomen mestari Kampuksen Dynamo on tehnyt kiinnittänyt riveihinsä naapuriseura Liikunnan Riemusta siirtyvän Teemu Lukkarin.
Jyväskylän “derbyt” Futsal-Liigassa KaDyn ja Riemun välillä kasvoivat vuosina 2013–18 suureen maineeseen paitsi lajipiireissä myös valtakunnallisessa mediassa Monitoimitalon lehterien pullistellessa seurojen kannattajista ja kiinnostuneesta yleisöstä.
Pelaajaliikennettä kaupungin seurojen miesten edustusjoukkueiden välillä ei ole koskaan ennen nähty, joten käsillä on lajihistorian ensimmäinen KaDyn ja Riemun välinen pelaajasiirto – Jyväskylän futsalhistoriassa merkittävä tapaus.
Sekä KaDyn että Riemun suurilukuiset kannattajat muistavat Lukkarin erityisesti syksyn 2015 derbystä, jonka hänen 5–6-voittomaalinsa sinetöi Riemun yllätysvoiton viimeisellä sekunnilla. 27-vuotias Lukkari on tyytyväinen siirtoon eikä jännitä suuremmin “petturiksi” leimautumista.
– Tulin KaDyyn koska seurassa tehdään asioita tosissaan ja tavoitteellisesti. Ensimmäiset viikot ovat osoittaneet että asia on juurikin näin. Tämän takia olen nauttinut harjoittelusta paljon.
– Ei ole erityispaineita vaikka olenkin ensimmäinen pelaaja, joka siirtyy Riemusta KaDyyn. Otan rauhallisesti vastaan sen reaktion mikä Riemu-leiristä tulee, Lukkari naurahtaa.
KaDyssa kolmatta vuottaan aloittava montenegrolainen päävalmentaja Vasko Vujović on mielissään uudesta tulokkaasta:
– Teemu Lukkari on erittäin älykäs pelaaja, joka omaksuu ja soveltaa uutta taktista tietoa uskomattoman nopeasti. Hänestä tulee joukkueelle iso vahvistus; hänellä on valmiudet kasvaa yhdeksi alkavan kauden suurimmista yllättäjistä.
Lähde: Tiedote
LUE MYÖS:
- Saga Anderssonilta rehellinen tilinpäätös – EM-kisat olivat poikkeus
- Kalle Rovanperä kertoi isoja uutisia: ”Olemme superiloisia”
- Silja Kososen nilkasta löytyi erikoinen vaiva – nyt edessä leikkaus
- Kimi Räikkönen sai tylyn kohtelun – F1-sivusto ihmettelee Ferrarin toimintaa
- Nanna Karalahti valmistautuu nyrkkeilyotteluun – valmentajalta kova arvio
- Topi Raitasen nimikkotapahtumassa nähtiin hurja veto – nuori lupaus säväytti
- Suomalainen hiihtovalmentaja loikkasi toiseen maajoukkueeseen
- THF: Entistä huippuvahtia tuodaan eläkkeeltä Jokerien tolppien väliin
- Harri Heliövaara hurjassa iskussa – tilastot puhuvat puolestaan
- Lentopallon EM-kisat 2026: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Krista Tervo paljasti uutta tietoa: ”En ole aiemmin julkisesti puhunut”
- Riitta-Liisa Lassila kertoi kuulumisiaan – pitkäaikainen haave toteutui
- IS: Hirmukunnossa oleva VilleGalle osallistuu Stadion Cooperiin – puolimaratonin aika mykistää
- Kalle Rovanperä: Unelmaprojekti!
- Tätä ei osattu odottaa: Patrik Laineelle avautui yllättävä ovi
- Nooralotta Neziri kävi syvissä vesissä: ”Tää oli tässä”
- Alisa Vainiolla on täysin poikkeuksellinen kyky – asiantuntija nostaa esiin riskin
- IS: Oliver Helanderin EM-urakka sakkasi pahasti – asiantuntija nosti esiin ongelman kulisseista
- THF: Entistä huippuvahtia tuodaan eläkkeeltä Jokerien tolppien väliin
- Suomalainen hiihtovalmentaja loikkasi toiseen maajoukkueeseen