Suomalaiset hyppivät vaisusti EM-kilpailuissa Ukrainassa – ”Joukkueelta loppui puhti kesken”
Kuva: Getty Images
Uimahyppyjen EM-kisat päättyivät suomalaisten osalta alavireisesti lauantaina Ukrainassa. Suomalaiset eivät pystyneet näyttämään parastaan kauden päätöskilpailussa, vaan vuoden parhaista tuloksista jäätiin tuntuvasti kautta linjan ja finaalipaikat jäivät kauas, joskaan yhtään EM-finaalipaikkaa ei ollut puolustettavanakaan edellisistä kisoista.
– Kausi on ollut pitkä ja raskas kaikille, sillä EM-kilpailut kisattiin heti pian MM-kilpailuiden jälkeen. Eurooppalaiset kilpakumppanit pystyivät kuitenkin säilyttämään tasonsa läpi kauden aina viimeiseen arvokilpailun asti, mutta Suomen joukkueelta loppui puhti kesken, joukkueenjohtaja Satu Uusitalo kertoi.
Euroopan taso vaatii satsauksia
Suomen viiden hengen joukkue kutistui kisapaikalla neljään, sillä kipeytynyt polvi esti Jouni Kallungin osallistumisen kolmen metrin ponnahduslautakisaansa. Parhaana suomalaistuloksena kirjattiin Lauren Hallaselän 17. sija olympialajissa, kolmen metrin ponnahduslaudalla. Hallaselän tulos uupui vajaat 25 pistettä finaalipaikasta. – Toki on muistettava, että kaksi joukkueen jäsentä oli vielä juniori-ikäisiä (Lauren Hallaselkä, Nea Immonen), jolloin aikuisten kisoista haetaan vasta kokemusta ja oppia tuleville vuosille. Finaalipaikat ovat lisäksi erittäin tiukassa monessa lajissa, joissa osallistujamäärät ovat isoja ja eurooppalaiset menestyvät myös maailman parhaimpien joukossa, Uusitalo jatkoi. Tulevien kausien noususuhdanteen varmistamiseksi Uusitalo peräänkuuluttaa muutoksia suomalaishyppääjien kausisuunnitteluun ja arkiharjoittelun sisältöihin. Myös arvokilpailujen valintajärjestelmässä hän näkee uudelleen arvioitavaa. Lähde: Uimaliiton tiedoteLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- Suomalaishiihtäjä: ”Vakava tapaturma”
- Yle: Teemu Pasanen rikkoo hiljaisuuden – suora vastaus Perttu Hyvärisen rajuun väitteeseen
- Olympialaisten rakennustyöt rajusti myöhässä
- Kerttu Niskaselta raju paljastus Ylelle: ”Sanoin siinä jo ääneen, että olympialaiset olivat tässä”
- Presidentti Alexander Stubb lähtee olympialaisiin
- Hilla Niemelän somepostaus – somekansa riensi kommentoimaan
- Yle: Aino-Kaisa Saariselta koruton väite Johannes Kläbostä – ”Hänen ainoa akilleen kantapäänsä”
- Olympialaisten ensimmäinen doping-käry: Suvi Minkkisen kilpasisko jäi kiinni!
- Voitelupäällikkö kertoo Ylelle – ”Lähes jokaisella suomalaishiihtäjällä on olympialaisissa mukana uusia kohusuksia
- Yle: Teemu Pasanen rikkoo hiljaisuuden – suora vastaus Perttu Hyvärisen rajuun väitteeseen
- Yle: Aino-Kaisa Saariselta koruton väite Johannes Kläbostä – ”Hänen ainoa akilleen kantapäänsä”
- Kerttu Niskaselta raju paljastus Ylelle: ”Sanoin siinä jo ääneen, että olympialaiset olivat tässä”
- Olympialaisten ensimmäinen doping-käry: Suvi Minkkisen kilpasisko jäi kiinni!
- Ylen asiantuntija ampui alas väitteet Ristomatti Hakolasta: ”Niin ei tule käymään”
- Hilla Niemelän somepostaus – somekansa riensi kommentoimaan
- Presidentti Alexander Stubb lähtee olympialaisiin
- Krista Pärmäkoski saa huiman kunniatehtävän olympialaisissa – vierellä yllättävä Leijonat-pelaaja!
- Sami Jauhojärvi avautui Iivo Niskasesta: ”Se harmittaa minua”
- Voitelupäällikkö kertoo Ylelle – ”Lähes jokaisella suomalaishiihtäjällä on olympialaisissa mukana uusia kohusuksia