Suomelta historian huikein esitys EM-kisoissa! – Paransi 30 vuoden takaisesta huimalla pelillä
Naisten lentopallomaajoukkue esiintyi huikeasti EM-kisojen toisena pelipäivänä Ankarassa. Suomi taisteli avauspisteen ja koko ottelun voitostakin aivan kalkkiviivoille asti. Lopulta kotijoukkue Turkki juhli kuitenkin voittoa erin 3-2 (26-24, 25-21, 20-25, 21-25, 15-10). Ottelu oli koko 2,5 tunnin ajan loistavatasoista. Suomi ei vain haastanut hallitsevaa EM-pronssijoukkuetta kotikentällään, vaan sai joukkueen pelaamaan parasta peliään voittakseen.
Piia Korhonen oli Suomen paras pistenainen 19/+9 tehoilla. Suvi Kokkonen teki 17/+8 ja Roosa Laakkonen 13/+9 neljän torjunnan myötä. Turkin tehokkain oli 28/+13 tehnyt Ebrar Karakurt.
Päävalmentaja Tapio Kangasniemi:
– Huikea lentopallopeli, siinä varmasti tärkein anti tänään. Tietysti voitto olisi kruunannut sen. No, ei se ihan hyppysissä ollut, mutta kyllä Turkin selkä jo näkyi lähellä. Muutamasta pallostahan se oli kiinni. Tärkeintä oli kuitenkin se, että löydettiin tällainen ”leveli” peliimme.
– Yksi juttu millä me tultiin tähän turnaukseen oli juurikin se, että kovia maita vastaan meidän pitää ottaa kaikki oppi. Huomenna heti uusi ja tärkeä peli, siihen nyt ajatukset.
– Meidän syöttö oli tänään tosi hyvä ja aiheutti Turkille ongelmia. Saatiin kymmenen suoraa vastaanottovirheiäkin heille. Tietysti Karakurt, nuori tyttö, hieman petti neljännen erän lopulla. Hyvä oppipaikka saatiiin tänään myös turkkilaisille.
Suomi teki yhden muutoksen avaukseen Serbia-ottelusta, kun Salla Karhu tuli Saara Eskon sijasta toiseksi yleispelaajaksi.
Turkin peliin tulo oli suorastaan raivokas: joukkueen tappoi peräti kymmenen ensimmäistä hyökkäystään erinomaisen vastaanottopelin myötä. 2000-syntynyt teinitähti Ebrar Karakurt näytti viihtyvänsä kotiyleisön edessä ensisekunneista alkaen. Suomi kuitenkin nousi upeasti mukaan peliin Suvi Kokkosen johdolla ja tuli pisteen päähän 17-18 sekä kohta tasoihin 21-21 Suomi sai eräpallon 24-23 -tilanteessa, mutta Turkki kuittasi paikan tyylillä. Karakurtin torjunta päätti erän lopulta 24-26. Suomi ei tehnyt erään yhtään suoraa hyökkäysvirhettä ja tappokin oli mainio 50%.
Suomi jatkoi erinomaista pelaamistaan toisen erän alussa johtaen sitä jo kolmella 8-5. 12-12 -tasatilanteesta eteenpäin Turkki hallitsi erää täysin virheettömällä pelaamisellaan ja vei lopun 3-13. Turkin hyökkäysprosentti oli erässä 68 ja se ei tehnyt yhtään suoraa hyökkäysvirhettä. Suomella vastaavat lukemat olivat 38 ja kolme.
Kolmannen erän alku oli edelleen mainiota peliä ja Suomi kiipesi Suvi Kokkosen syöttövuorolla peräti viiden pisteen karkumatkalle 17-12. Seuraavat kuusi palloa mentiin ensin kolmella Turkin pisteellä, mutta heti perään Anna Czakanin syöttäessä kolmella Suomen (20-15). Erän loppukin hoitui komeasti ja Suomi sai juhlia ensimmäistä erävoittoaan 30 vuoteen EM-kisoissa 25-20.
Neljännessä erässä Suomen etenkin jatkunut virheetön hyökkäyspeli johti 13-10 -asemin. Saeyria Ercanin syöttövaihto toi kuitenkin kotijoukkueelle melkoisen buustin ja se hoiti viisi seuraavaa pistettä tililleen (13-15). Mutta. Roosa Laakkonen syötti taas Suomen niskan päälle kahdella ässällään kolmella pisteellä (19-16) hetkeä myöhemmin. Tämäkiin erän loppu hoitui rauhallisella varmuudella voitoksi.
Katkaisuerän 6-6-tilanteesta Turkki vei neljä seuraavaa pistettä aivan huikeiden pallojen myötä. Kaikki pallot olisivat voineet kääntyä toisinkin päin. Tasaisen lopun jälkeen Turkki vei erän 15-10.
Ottelu oli maiden kolmas kohtaaminen EM-kisoissa. 1989 Hampurissa Suomi hävisi alkulohkossa 1-3 ja viikkoa myöhemmin Sindelfingenissä jatkopeleissä samoin numeroin.
Suomi kohtaa Kreikan seuraavassa EM-kisaspelissään sunnuntaina kello 19.30.
Lähde: Lentopalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa