Suomen kohtaa Ranskan ensimmäistä kertaa arvokisoissa – He ovat vastustajan avainpelaajat
Suomen lentopallonaisten neljäs vastustaja Ankaran EM-kisoissa on välipäivän jälkeen tiistaina kovin vaihtelevissa merkeissä kisat aloittanut Ranska. Ranska sai kisoille riemastuttavan alun kaadettuaan selkeän ennakkosuosikin Bulgarian 3-2, mutta heti seuraavana päivänä tuli tappio Kreikalle 0-3 palauttaen ranskattaret ns. maan pinnalle. Ranska kohtaa vielä ennen Suomea maanantaina Serbian.
Ranskan päävalmentajana toimii miesten maajoukkuepassari Eemi Tervaportin valmentajana Belgian vuosilta muistettava 58-vuotias belgialainen Emile Rousseaux. Hän valmentaa joukkuetta nyt kolmatta vuotta heidän 2024 olympiaprojektinsa nimissä.
Ranska on Euroopan rankingissa kolme pykälää Suomen yläpuolella (16. ja 19.).
Kaikkina aikoina maat ovat kohdanneet 31 kertaa Ranskan ollessa niskan päällä voitoin 23-8. Viimeksi maat kohtasivat viime kesänä Kultaisessa liigassa kahdesti: Jyväskylässä Suomi voitti 3-0 ja Nancyssä niin ikään 3-1. Kaikkiaan Suomella on voitto alla kolmesta edellisestä kohtaamisesta.
Arvokisoissa tuleva kohtaaminen on ensimmäinen maiden välillä. Karsinnoissa Ranska on vienyt historiassa seitsemän voittoa kahdeksasta pelistä, vain 2017 Portugalin MM-karsinnoista Suomella on voitto (3-0).
Turkin maaperällä maat ovat kohdanneet aiemmin kahdesti, Spring Cupissa 1989 ja 1992 voittojen mentyä tasan.
Joukkueen ykköspeluri on EM-kisoissa ollut Michaela madsenin viime kauden joukkuetoveri RC Cannesista, yleispelaaja Helena Cazaute. Cazaute teki Bulgaria pelissä komeat 24 pistettä. Daniela Öhmanin kanssa Beziersissä pelannut Juliette Fidon-Lebleu on hoitanut puolestaan toista yleispelaajan tonttia. Hakkurina on pelannut pääosin Alexandra Dascalu Lucille Gicquelin parannellessa ilmeisesti vielä hiukan vammaansa.
Näyttävimpiin ranskattariin kuuluu kokeneeseen kaartiin kuuluva, norjassa 31 vuotta sitten syntynyt keskipelaaja Christina Bauer, joka väänsi Kreikka peliin tehot 11/+11. Ykköspassarina pelaa Nina Stojilkovic ja liberona Amandine Giardino.
Lähde: Lentopalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet