Kotiyleisönsä edessä kilpaillut Puola voitti Bydgoszczissa Euroopan superliigan ensimmäisen kerran ja teki sen ylivoimaisesti 27½ pisteen erolla seuraavaan joukkueeseen. Suomi oli yhdestoista ja putosi ykkösliigaan.

Saksa oli toinen pisteen ennen Ranskaa ja neljänneksi sijoittunut Italia hävisi Ranskalle vain puoli pistettä.

Topi Raitanen 3000 metrin estejuoksussa ja Simo Lipsanen kolmiloikassa venyivät sunnuntaina omissa lajeissaan toisiksi. Sara Kuivisto oli 1500 metrillä neljäs uransa toiseksi parhaalla ajalla.

Taika Koilahti sijoittui pituushypyssä viidenneksi kelpo tuloksella 659 ja Annimari Korte viidenneksi 100 metrin aitajuoksussa. Kortekin juoksi uransa nopeimman vastatuuliajan yli sekuntimetrin vastatuuleen.

Tomas Wecksten paransi seiväshypyssä kauden kotimaista kärkitulosta 546:een ja sijoittui Puolan Piotr Lisekin voittamassa erittäin korkeatasoisessa kilpailussa kahdeksanneksi.

Nilkkansa nyrjäyttänyt Ella Junnila ei voinut osallistua naisten korkeushyppyyn.

– Kokonaisuudessaan Suomen joukkueelta nähtiin hyvä joukkuesuoritus. Muutama urheilija nosti tasoaan ja valitettavasti viime hetken loukkaantumiset veivät pisteitä. Olen erittäin tyytyväinen, arvioi Suomen joukkueen johtaja Kari Niemi-Nikkola.

– Kaikki eivät voi tehdä ennätystä, mutta nyt syntyi seitsemän kauden parasta tulosta ja kaksi ennätystä ja saavutimme kaksi mitalisijoitusta.

– Tämä on joukkuekilpailu ja kilpailumuotona se tuo yksilöurheilijan kauteen piristystä. Siinä on aitoa itsensä likoonpanemista toisten eli joukkueen puolesta.

Lähde: Urheiluliiton tiedote