Varamiehinen suomalaisjoukkue upeaan voittoon futsalin Mestarien Liigassa – ”Pelasimme vain tuloksesta”
KaDy aloitti tiensä futsalin Mestarien Liigan karsintakierroksella voittamalla Albanian mestari KF Tirana Futsalin niukasti 1–0 (0–0). Maalintekijänä oli 26. minuutilla ensimmäisen europelinsä pelannut Markus Rautiainen.
Jobinpostia punamustien leiriin tuli jo tiistain viimeistelytreeneissä, kun kapteeni Mikko Kytölän polvi ja brassivahvistus Newton Jr:nreisi eivät kestäneet täyttä kuormitusta. Näin ollen nämä kaksi avauskokoonpanon pelaajaa joutuivat jättämään ainakin avausottelun väliin.
Ensimmäinen puoliaika oli selvästi KaDyn pallonhallintaa, mutta albanialaiset saivat pidettyä lukemat nollissa. Lähimmäksi täysosumaa pääsivät ylärimaan volleysta laukonut Korsunov, maalinedustalta tolppaan putannut Juho Väinälä ja riistosta läpiajoon karannut Teemu Lukkari. Myös David Parente, Markus Rautiainen ja Lassi Lintula laukoivat ahnaasti, mutta tuloksetta.
Toisen puoliajan alku oli tasaisempi ja albaanit haastoivat odotetun vaarallisesti 1 vs. 1 -tilanteissa. Parente joutui blokkaamaan miehen keltaisen kortin arvoisesti. Pallonhallinta ei pysynyt suomalaisilla niin selkeästi kuin avauspuolikkaalla.
26. minuutilla Rautiainen vei Dynamon 1–0 johtoon David Parenten vahvan pivot-painin jälkeen. Rautiainen pääsi tälläämään voitetun irtopallon verkkoon lähietäisyydeltä vasurilla.
Albaanit haastoivat vahvasti toisella puoliajalla, mutta Dynamon puolustusnelikko maalivahti, seuraikoni Niila-Ville Laitisen johdolla kesti loppuun saakka. Myös toisessa päädyssä maalipaikkoja luotiin tasaista tahtia, mutta punamustien ruuti oli läpimärkää tänään ja viimeistely-yrityksistä paistoi europelien jännitys.
Päävalmentaja Vasko Vujovic oli helpottunut kimurantin ottelun jälkeen:
– Olen tyytyväinen, sillä täällä pelaamme vain tuloksesta. Albanialaiset keskittyivät puolustamaan matalalla neljällä miehellä ja meillä oli vaikeuksia murtaa tiivistä puolustusnelikkoa. Saimme suurimman osan ajasta painettua pelin heidän puoliskolleen, mikä oli meille hyvä asia, sillä heidän hyvät yksilönsä eivät päässeet 1 vs. 1 -haastoihin lähempänä meidän maaliamme. Luotimme, että erikoistilanteista tai kontrolloiduista hyökkäyksistä saamme tarvittavat maalit tehtyä. Nolla omiin on riittävä suoritus siinä tapauksessa, monissa liemissä keitetty montenegrolaisluotsi jäsentää.
Lähde: KaDyn tiedote
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Keihästähti Topi Parviainen juoksi Cooperin – tulos ei tyydyttänyt miestä
- Vuosisadan suoritus Timanttiliigan finaalissa – käsittämättömän tulos
- Urheilucast: Patrik Laineen tilanteesta brutaali väite
- Ukkola: Suomen 12-kertainen maailmanmestari paljasti dopinginkäyttönsä
- Urheilucast: Nyt tipahti häkellyttävä tieto Benjamin Rautiaisesta
- Maria Huntingtonilta avoin ulostulo: ”Pikku hiljaa täältä noustaan”
- Iivo Niskanen ja Lauri Markkanen neuvottelevat jättimäisestä kaupasta
- Täysin uusi kilpailumuoto Suomeen – mukana Ilona Mononen ja Topi Raitanen
- FIS jyrähti: 19 hiihtäjää hylätty – joukossa myös suomalainen!
- Tiesitkö? Tällaisia töitä Emma Tainio tekee yleisurheilun ulkopuolella
- Tiesitkö? Tällaisia töitä Emma Tainio tekee yleisurheilun ulkopuolella
- Aitajuoksun SE-nimi merkittävä muutos: valmentaja vaihtoon
- FIS jyrähti: 19 hiihtäjää hylätty – joukossa myös suomalainen!
- Jari-Matti Latvala täräytti suoran arvionsa Janni Hussin taidoista – yksi asia on selvä
- Kerttu Niskanen ei halua seurata puolisonsa jalanjälkiä – sitten tuli uusi työehdotus
- Iivo Niskanen ja Lauri Markkanen neuvottelevat jättimäisestä kaupasta
- Täysin uusi kilpailumuoto Suomeen – mukana Ilona Mononen ja Topi Raitanen
- Suvi Minkkisen uudesta sopimuksesta käytiin tiukka keskustelu
- Paluuta virittelevä Saga Vanninen paljasti Ylelle: tämä muuttui valmentajaa vaihtamalla
- Kaisa Mäkäräinen tekee paluun – vahvisti kilpailusuunnitelmansa