Cocks jatkaa VELUX EHF Champions Leaguen lohkovaiheen otteluita lauantaina Irunissa, Espanjassa, kun vastaan asettuu Bidasoa Irun.

Cocks kärsi lohkovaiheen avauksessa kotonaan viiden maalin tappion IK Sävehofille ja Bidasoa puolestaan haki arvokkaan kahden maalin vierasvoiton TATRAN Presovista. Cocksin päävalmentaja Gintaras Savukynas osaa odottaa kovaa haastetta lauantaina.

– Odotamme ilman muuta kovaa peliä. Vastustaja osoitti jo ensimmäisessä ottelussaan, että heillä on tähtäin korkealla. Joukkue ei ole muuttunut lainkaan viime kaudesta ja se tarkoittaa sitä, että heidän yhteispelinsä toimii erittäin hyvin, Savukynas toteaa.

Cocksilla puolestaan nimenomaan joukkueen yhteispelissä jäi parantamisen varaa avausottelussa.

– Yleisesti ottaen meiltä puuttui avausottelussa yhteys pelaajien välillä. Näkyi vielä se, että loukkaantumisten takia emme elokuussa päässeet pelaamaan yhtään ottelua täydellä miehistöllä. Se oli odotettavissakin, mutta aikaa myöten tilanne varmasti paranee, Savukynas uskoo.

Samalla päävalmentaja korostaa sitä, että jokaiseen Mestarien liigan otteluun lähdetään tulos mielessä – niin lauantainakin.

– Meidän tavoitteemme on tietysti saada pisteitä. Lähdemme taistelemaan niin hyvin kuin pystymme ja katsotaan sitten, mikä on lopputulos.

Ottelu Irunissa alkaa lauantaina kello 16.00 paikallista aikaa.

Lähde: Cocksin tiedote