Kovin aika 12 vuoteen! – Pikaviestijoukkue loistovedossa Berliinissä: ”Kova suoritus”

© Kuva: Juha Tamminen
Tiistaina Valko-Venäjällä kolmas finaali - Lyö vetoa ja kuittaa talletusbonus!

Naisten 4×100 metrin joukkue Johanna Kylmänen, Hanna-Maari Latvala, Anniina Kortetmaa ja Nooralotta Neziri juoksi kuudenneksi kauden parhaallaan ja mainiolla ajalla 44,13 Berliinissä Kansainvälisen yleisurheiluliiton World Challenge -sarjan kilpailussa. Kilpailun voitti Saksa maailman tämän kauden kärkiajalla 41,67.

Edellisen kerran naisten 4×100 metrin maajoukkue on juossut paremmin Osakan MM-kilpailuissa vuonna 2007 ja saman vuoden kultamitalijuoksussaan Universiadeissa Bangkokissa, jolloin ajat olivat 43,41 ja 43,48.

Kakkososuuden juossut Latvala tuumi, että vielä parempaan on edellytyksiä.

– Oli tosi kiva palata kakkososuudelle, joka on se minun omin osuus. Hyvää tilastoaikaa lähdettiin hakemaan, että parannettaisiin asemia ensi vuoden EM-kilpailujen rankingissa. Sellainen tuli, mutta ei nämä vielä mitään supervaihtoja olleet, Latvala sanoi.

– Minä en kuullut Johannan hep-huutoa, pistin vain käden taakse, ja Johannan mukaan kapula tuli siihen toisella yrittämällä. Vaihdossani Anniinan kanssa jouduin pitkästä aikaa juoksemaan toista kiinni, kun se meni tosi pitkälle, Latvala kertaili.

Samaa mieltä oli ankkurina juossut Neziri.

– Aika kova suoritus, kun Zürichin jälkeen juoksupaikat muuttuivat ja minullehan tämä oli ensimmäinen maajoukkueviesti pitkään aikaan. Siihen nähden meiltä aika kova suoritus, Neziri sanoi.

Lähde: Urheiluliiton tiedote

Tiistaina Valko-Venäjällä kolmas finaali - Lyö vetoa ja kuittaa talletusbonus!