Kyyneliin edellisen ottelunsa jälkeen puhjenneella suomalaisnyrkkeilijällä kova unelma – ”Tämä on minun vuoteni”

Oulun Kehäkerhon Aydin Behruz voitti keväällä uransa ensimmäisen nyrkkeilyn Suomen mestaruuden. Näyttävän ottelun Lahden Mikko Niemen kanssa tarjoillut Behruz puhkesi vuolaisiin kyyneliin voiton ratkettua. Voitto oli omistettu edesmenneelle lähiomaiselle.
– Mestaruus oli tahdon voitto. Halusin voittoa enemmän kuin Mikko (Niemi), mutta ei hän sitä helpolla minulle luovuttanut, muistelee Behruz kevään finaalia.
Behruzin syyskausi alkaa tulevana viikonloppuna Ruskaturnauksessa, jonka jälkeen katse siintää maajoukkuepaikkaan Tammer Turnaukseen. Viikonlopun turnaukseen mies lähtee rennon itsevarmana.
– Ruskaturnaukseen valmistautuminen alkoi muutama viikko sitten. Treenit ovat sujuneet suunnitellusti, joten on mukava päästä aloittamaan kausi. Yhdeksi syksyn päätavoitteeksi olemme asettaneet sarjavoiton Tammer Turnauksessa. Sairastumiset ja loukkaantumiset ovat aiemmin estäneet osallistumisen Tammeriin, joten ehkä tämä on vihdoin minun vuoteni. Ensin kuitenkin otellaan Rovaniemellä Ruskaturnaus. Katsotaan, minkälaisen vastustuksen haastajat hallitsevalle mestarille antavat, naurahtaa Behruz.
Uran alkuaikoina miestä kilpailussa hallinneet kireys ja vihaisuus ovat pyyhkiytyneet elämänkokemuksen karttumisen myötä pois – nykyään Aydin Behruz nousee kehään iloisella mielellä.
– Olen löytänyt tekemiseeni rentouden ja ilon. Elämänkokemuksen karttuminen on tuonut ymmärryksen, että nyrkkeilyn lisäksi elämässä on paljon muutakin merkityksellistä. Tavoitteet ovat silti yhtä korkealla kuin aiemmin ja niiden eteen tehdään salilla töitä entistä kovemmin. Unelmani on otella olympialaisissa, toteaa Behruz ykskantaan.
Nyrkkeilyn 33. Ruskaturnaus otellaan Rovaniemellä 6. – 8.9.2019 Urheiluopisto Santasportissa. Kisojen järjestelyistä vastaavat ensi vuoden SM-kisaisännät Rovaniemen Reipas ja Lapin Lukko.
Lähde: Tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää