Koko harjoituskauden lakkoillut Dallas Cowboysin NFL-seuran tähtikeskushyökkääjä Ezekiel Elliott sai haluamansa uuden sopimuksen neljä päivää ennen uuden kauden alkua.

Elliott ja Cowboys allekirjoittivat keskiviikkona kuuden vuoden ja 90 miljoonan dollarin jatkosopimuksen. Vuonna 2016 varaustilaisuuden neljäntenä pelaajana varatulla Elliotilla oli kaksi vuotta jäljellä tulokassopimustaan, joten jatkon myötä uusi sopimus on kahdeksan vuoden mittainen ja 103 miljoonan dollarin arvoinen.

Cowboysin omistaja Jerry Jones vakuutteli jatkosopimusneuvottelujen aikana, ettei Cowboys ole halukas tekemään tähdestään NFL:n kovapalkkaisinta keskushyökkääjä. Lopulta näin kuitenkin tapahtui, sillä uusi diili nostaa Elliotin Los Angeles Ramsin Todd Gurleyn edelle vuosiansioissa mitattuna.

Elliott on osoittanut olevansa palkkansa arvoinen, sillä kolmen NFL-kautensa aikana hänet on valittu kerran NFL:n ykköstähdistöön (2016) ja kerran kakkostähdistöön (2018), kaksi kertaa tähdistöotteluun Pro Bowliin (2016, 2018). NFL:n juostujen jaardien tilaston hän vei nimiinsä kausilla 2016 ja 2018. Kaudella 2017 hän pelasi 10 ottelua oltuaan NFL:n määräämässä pelikiellossa ensimmäiset kuusi runkosarjan mittelöä.

NFL-kausi käynnistyy Viasat Urheilu -kanavalla ja Viaplayssa to-pe-yönä Suomen aikaa klo 03.15 ottelulla Green Bay Packers – Chicago Bears. Dallasin avausottelu New York Giantsia nähdään sunnuntaina klo 23.20 alkaen niin ikään Viasat Urheilu -kanavalla ja Viaplayssa.

Lähde: NFL.com