Suomen olympiatyylin nyrkkeilyn ainoa kaksinkertainen Euroopan mestari Mira Potkonen harjoittelee parhaillaan Italiassa kansainvälisellä sparrileirillä. Naisten MM-nyrkkeilyt isketään 3.-13. lokakuuta Venäjällä ja Italian Asssisiin on kokoontunut Italian maajoukkueen lisäksi Kiinan, Intian, Sveitsin ja Korean joukkueet viimeistelemään kisakuntoa ennen Ulan-Uden MM-kehää.

Espanjassa elokuussa Euroopan mestaruutensa uusinut Potkonen lähtee hakemaan MM-kehästä mitalia. Vuoden 2016 MM-pronssimitalisti koki pistetappion hajaäänin viime vuonna Intiassa käydyissä MM-kilpailuissa puolivälierissä ja tippui niukasti mitaleilta.

Tulevat MM-kilpailut antavat tilaisuuden mitata kuntoa ennen ensi kevään olympiakarsintoja. Sarjan 60 kiloa hallitseva mestari, Irlannin Kellie Harrington on loukkaantumisen vuoksi sivussa, joten olympiasarjan voittoon iskee uusi mestari.

Potkonen palaa Suomeen sunnuntaina ja viimeistelee kisakuntonsa kotisalilla valmentaja Maarit Teurosen kanssa ennen viikon päästä tapahtuvaa Siperiaan matkustamista.

Lähde: Tiedote