Suomalaispari piti beach volleyn Euroopan mestareita tiukoilla – ”Pelaaminen on paremmalla tasolla kuin pitkään aikaan”
Suomalaispari piti vuoden 2018 beach volleyn Euroopan mestareita tiukoilla – 12 paria taistelee kahdesta paikasta Tokioon.
Taru Lahti-Liukkonen ja Anniina Parkkinen etenivät lohkokakkosina jatkoon Kiinan Haiyangissa pelattavassa beach volleyn 16 maan olympiakarsintaturnauksessa.
Alkulohkon avauspelissä Lahti-Liukkonen ja Parkkinen voittivat australialaisparin Nicole Laird / Becchara Palmer helposti 2-0 (21-11, 21-11).
Lohkovoiton ja samalla hieman paremmat asetelmat jatkopelejä ajatellen nappasi kuitenkin hollantilainen vuoden 2018 EM-ykköspari Sanne Keizer / Madelein Meppelink, joka nousi suomalaisia vastaan avauserän tappion jälkeen niukkaan 1-2 (21-18, 19-21, 13-15) -voittoon.
– Oma syöttö oli hyvä päivän molemmissa peleissä. Tuntuu siltä, että pelaaminen on paremmalla tasolla kuin pitkään aikaan. Nyt on tärkeä pitää hyvä fokus ja rentous, Parkkinen viestitti Kiinasta.
Jäljellä olevat 12 paria jatkavat pelejään torstaina neljässä kolmen joukkueen lohkossa, josta jokaisesta kaksi parasta etenee kahdeksan parhaan joukkoon. Neljän joukkueen lohkojen kaksi parasta pelaa lopuksi ristikkäisottelut pääsystä ensi kesän olympialaisiin.
Lähde: Lentopalloliitto
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- SE-nainen Ella Junnila teki rohkean ratkaisun – nyt haetaan ennätyksiä uudella tavalla
- EM-kisojen alla yllättävä ilmoitus – eurooppalaistähti lopettaa uransa välittömästi
- Suomalainen olympiapainija joutuu oikeuteen – syytteet koskevat useita rikoksia
- Silja Kosonen | Uutiset, ura, tilastot ja saavutukset
- Otto Invenius paljasti ikävän uutisen – ”Jouduin leikkauspöydälle”
- Krista Tervo | Uutiset, ura, tilastot ja saavutukset
- Alisa Vainio | Uutiset, ura, tilastot ja saavutukset
- Wilma Heltelä | Uutiset, ura, tilastot ja saavutukset
- Kalevan kisat 2026: Aikataulu, ohjelma, tv, liput
- Moukaritähti Krista Tervo ilahdutti seuraajiaan – kihlattu teki yllätysesiintymisen
- Riitta-Liisa Lassila voitti suuren pelkonsa – julkaisi pysäyttävän tunnustuksen
- Moukaritähti Krista Tervo ilahdutti seuraajiaan – kihlattu teki yllätysesiintymisen
- Suomalaislupaus teki kovan ratkaisun – keskeyttää koko kilpailukautensa
- Kaisa Mäkäräinen vaihtoi täysin vapaalle – kesäkuvat ihastuttavat
- IL: Tero Pitkämäki kertoo suomalaisen yleisurheilun suurimman ongelman
- Harvinainen avautuminen – Emma Tainio paljasti, mitä pikajuoksijan arki todella on
- Vilma Itälinna avautui rajusti kulissien takaa – ”Painoa harteilla”
- EM-kisojen alla yllättävä ilmoitus – eurooppalaistähti lopettaa uransa välittömästi
- Suvi Minkkinen katosi vuoristoon – tuoreet kuvat paljastavat leirielämän kulissien takaa
- 16-vuotias urheilija teki uskomattoman tempun – rikkoi kaksi Euroopan ennätystä samalla kertaa