Uskomatonta! 63-vuotias Heikki veti hurjan maailmanennätyksen: ”Lähti vain kulkemaan” – katso video suorituksesta

Peräti 93 urheilijaa taisteli toistoleuanvedon paremmuuksista Jyväskylän LeWell-kuntokeskuksessa lauantaina.
Juniorit ja veteraanit taistelivat SM-mitaleista, miesten ja naisten yleisissä sarjoissa kamppailtiin puolestaan Suomen Cup-titteleistä. Kisoissa nähtiin kaksi uutta maailmanennätystä, jotka ovat luonnollisesti myös uusia Suomen ennätyksiä. Näiden lisäksi kisoissa tehtiin 12 uutta Suomen ennätystä.
Kisojen kovimmasta tuloksesta vastasi helsinkiläinen Heikki Messo, joka veti käsittämättömät 54 hyväksyttyä leukaa miesten 60-kiloisten (0-60,0 kiloa) sarjassa. Se on sarjan uusi maailmanennätys ja Suomen ennätys. Tulos on myös kaikki sarjat huomioon ottaen neljänneksi kovin suoritus Suomessa.
63-vuotias Messo on ikionnellinen, kun hän rikkoi elämänsä ensimmäistä kertaa 50 leuan maagisen rajan.
– Sitä 50 leukaa on nyt kaksi vuotta jahdattu. Nyt mä vihdoin sain sen tuloksen, se oli suuri toive, Messo sanoo.
– Tänään meni hyvin, ja oli hyvä fiilis, vaikka aluksi tuntui vähän kankealta. Sitten se vaan lähti 30 leuan jälkeen kulkemaan, Messo tuumaa.
Messo kertoo, että kovan tuloksen taustalla on hyvä treenaaminen. Hän treenaa leuanvetoa 3-4 kertaa viikossa.
– Ei ole ollut suuria loukkaantumia, ei treenaa liikaa, vaan sopivasti, minkä lisäksi ruokavalio on pysynyt kunnossa. Myös perhe ja vaimo tukevat, Messo sanoo.
Toistoleuanvedossa kilpailusuorituksia on yksi, ja se päättyy, kun kädet irtoavat tangosta. Sarjansa voittajaksi selviää se, joka vetää eniten puhtaasti hyväksyttyjä leukoja.
Leuanveto on dopingvalvonnan alainen laji.
Lähde: Suomen Leuanveto Ry
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Mitään ei pitänyt olla tehtävissä – Lotta Harala sai pysäyttävän viestin
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi

- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Mitään ei pitänyt olla tehtävissä – Lotta Harala sai pysäyttävän viestin