Vaikuttiko armeijatausta? Supertähden veljen epäillään ampuneen kolme ihmistä – ”Tämä on kaamea tragedia”
Kuva: Getty Images
Voimistelun yhdysvaltalaisen supertähden Simone Bilesin perhettä arvistelee kova kohu, kun hänen 24-vuotias isoveljensä Tevin Biles-Thomas pidätettiin kolmesta murhasta epäiltynä.
Biles-Thomasin epäillään ampuneen kolme ihmistä viime uutenavuotena Clevelandissa. Uhreista kaksi kuoli tapahtumapaikalle, joka oli yksityisasunnossa järjestetyt uudenvuodenjuhlat. Kolmas menehtyi myöhemmin sairaalassa.
Biles-Thomas on Yhdysvaltojen armeijan palveluksessa. Hän on tietojen mukaan ainoa tapahtuneesta syytteen saanut henkilö.
Biles kirjoitti viiden päivän jälkeen pidätyksestä Twitter-viestissään. Hän kertoi eläneensä vaikeita aikoja tapauksen jälkeen.
– Sydämeni särkyy kaikkien asianosaisten puolesta, erityisesti uhrien ja heidän perheidensä puolesta. En voi tehdä mitään mikä parantaisi asianosasten kipua, mutta esitän vilpittömät surunvalittelut kaikille, joihin tämä kaamea tragedia on vaikuttanut, hän kirjoitti.
22-vuotias Biles on yksi Yhdysvaltain tunnetuimpia urheilijoita. Hän voitti vuonna 2016 Riossa neljä olympiakultaa ja tähtää nyt Tokion ensi vuoden kisoihin. Lisäksi hänellä on 14 MM-kultaa.
LUE MYÖS:
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
