VaLePalla rankka alku Mestaruusliigassa – ”Varmasti on hierojalle käyttöä!”
Lentopallon miesten hallitseva Suomen mestari VaLePa kärsi liigan avausiltana tappion monivuotiselle kiistakumppanilleen Hurrikaanille. Loimaalaiset hakivat makean 3-1 -vierasvoiton Sastamalasta.
– Tietenkin paljon parannettavaa jäi. Siinä mielessä olemme fiksumpia. Hyökkäys pitää saada toimimaan ehdottomasti paremmin. Olimme siinä selkeästi jäljessä, eikä meidän pelimme oli vielä läheskään valmista. Onneksi tässä on vielä aikaa ennen tärkeitä pelejä, tuumasi VaLePan kokenut Olli Kunnari avausottelun annin.
– Harjoituspeleissä olemme takunneet näiden samojen asioiden kanssa. Askel kerrallaan eteenpäin, ei sen ihmeellisempää.
Kunnari on kuntoutunut taas pelikuntoon viime kauden jälkimmäisen puolikkaan mentyä vaivojen takia lähes täysin sivu suun. Hän teki Hurrikaania vastaan 12 pistettä.
– Olin tietoinen, että aloitin. Sitä odotin kuin kuuta nousevaa. Taukoa on ollut tosi pitkään. Viimeksi pelasin oikein pelaamalla marras-joulukuussa muutakin kuin syöttövaihtoa. Oli hauska pelata, vaikka omakin peli oli aika lailla hakemista. En osaa siitä kuitenkin synkistellä. Enemmän olen tyytyväinen siihen, että sain pelata, eikä sattunut ihan hirveästi mihinkään, hän naurahti.
VaLePan ja Kunnarin kauden aloitus on rankka, sillä kärkikolmikkoon myös otaksuttu Savo Volley on joukkueen seuraava vastus jo sunnuntaina.
– Katsotaan, miten kroppa palautuu. Vanha mies ja pitkä tauko alla. Varmasti on hierojalle käyttöä. Mukavaa on pelata. Meillä jatkuu vielä maanantaina Kokkolassa, joten päästään heti reissun makuun!
Savo Volley-VaLePa nähdään sunnuntaina suorana lähetyksenä Ruudussa kello 16.50.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ampumahiihdon superpari jakoi suuren uutisen – MM-kisat jäävät välistä
- Suuri järkytys: kaksinkertainen olympiavoittaja kuoli vain 50-vuotiaana
- Veera Mattila kertoo salaisuutensa – lapsuus maatilalla näkyy yhä arjessa
- Santtu Heikkinen avasi vaikean jaksonsa Ylelle – ”Tuntui, ettei tästä tule mitään”
- IS: Huippunimi sivuun Kalevan kisoista
- Täysin ylivoimainen suoritus – suomalaiskonkari kirjoitti historiaa
- Iso käänne Saga Vannisen uralla – uusi valmennustiimi ja uusi kotikaupunki
- Suomen MM-joukkue julki – yksi valinta ratkaisi samalla EM-kisojen kohtalon
- Topi Raitanen teki ison päätöksen – avasi tilanteensa Ylelle
- SE-nainen Ella Junnila teki rohkean ratkaisun – nyt haetaan ennätyksiä uudella tavalla
- IS: Huippunimi sivuun Kalevan kisoista
- Moukaritähti Krista Tervo ilahdutti seuraajiaan – kihlattu teki yllätysesiintymisen
- Suuri järkytys: kaksinkertainen olympiavoittaja kuoli vain 50-vuotiaana
- Topi Raitanen teki ison päätöksen – avasi tilanteensa Ylelle
- EM-kisojen alla yllättävä ilmoitus – eurooppalaistähti lopettaa uransa välittömästi
- Kaisa Mäkäräinen vaihtoi täysin vapaalle – kesäkuvat ihastuttavat
- Riitta-Liisa Lassila voitti suuren pelkonsa – julkaisi pysäyttävän tunnustuksen
- IL: Tero Pitkämäki kertoo suomalaisen yleisurheilun suurimman ongelman
- Suomen MM-joukkue julki – yksi valinta ratkaisi samalla EM-kisojen kohtalon
- Täysin ylivoimainen suoritus – suomalaiskonkari kirjoitti historiaa