Syksy pimenee, mutta C Moren seuraavat pari viikkoa näyttävät urheilun ystävien silmin erittäin valoisilta: Edessä on muun muassa kaksi peräkkäistä F1- ja MotoGP-viikonloppua, täysi kierros jalkapallon Mestarien liigaa, peräti kolme kierrosta Espanjan La Ligaa, huipputasokas golfin The ZOZO Championship sekä tenniksen Pariisin Masters-turnaus.

Myös Sub-kanava on Superviikoissa mukana, sillä keskiviikkona 23.10. kanavalla nähdään Mestarien liigan koitos Inter-Dortmund ja perjantaina 25.10 mittely Tampereen herruudesta Tapparan ja Ilveksen välillä.

F1-sirkus liikkuu seuraavaksi Amerikan mantereella. Ensin vuorossa on Meksiko ja heti perään show-meininkiä hohkaava USA, jossa Kimi Räikkönen juhli vuosi sitten viimeisintä voittoaan. Valtteri Bottas matkaa länteen voitto taskussaan Japanin GP:stä. Sekä Meksikon että USA:n kisat starttaavat suomalaisittain muikeaan katseluaikaan sunnuntaisin klo 21.10.

Jalkapallon Mestarien liigassa ja Eurooppa-liigassa pelataan kolmannet ottelukierrokset. Heti tiistaina nähdään alkuillan pelissä suomalaisosaamista maailman huipulta, kun Bayer Leverkusenin Lukas Hradecky yrittää vieraskentällä pysäyttää Atletico Madridin vyöryn. Myös Jere Urosen Genk on kovassa paikassa, kun Belgiaan saapuu keskiviikkona hallitseva mestari Liverpool Roberto Firminon ja Virgil van Dijkin johdolla.

Luis Suarez sai Barcelonan maalihanat auki edellisellä kierroksella, ja nyt vastuksen pitäisi olla helpompi, Slavia Praha, vaikkakin vieraskentällä. Viime kauden komeetta Ajax on jälleen aloittanut kauden upeasti, ja nyt vuorossa on Chelsean kanssa toistaiseksi kovin testi. Real Madrid on kompuroinut, ja nyt Karim Benzema, Sergio Ramos ja kollegat metsästävät avausvoittoa turkkilaisen Galatasarayn fanaattisen kotiyleisön silmien alta.

Eurooppa-liigassa suomalaisedustusta pitää yllä Glasgow Rangersin ja Huuhkajien keskikenttätaituri Glen Kamara, vastassaan Portugalin FC Porto. Kentillä ovat myös muun muassa Manchester United ja Arsenal.

Espanjan liigassa pelataan kahdessa viikossa peräti kolme ottelukierrosta. Tuohon ryppääseen piti kuulua myös El Clasico, mutta Katalonian levottomuuksien vuoksi Barcelona ja Real Madrid kohtaavat vasta joulukuussa. Huippupelejä La Ligassa on tietysti joka tapauksessa luvassa.

MotoGP-kiertue jatkaa matkaansa Aasiassa, joten iltapainotteisten formuloiden ohella tarjolla on maailman nopeimpia kaksipyöräisiä heti aamusta, kun mestaruuden jälleen jo varmistanut Marc Marquez, Mika Kallio ja muut kilpakumppanit ajavat Australiassa ja Malesiassa.

Golfissa luvassa on Japanissa loppuvuoden odotetuin PGA-turnaus, The ZOZO Championship. Viheriöille astelee liuta maailman kärkipelaajia kuten Rory McIlroy, Justin Thomas, Tiger Woods, Jordan Spieth, Matt Kuchar ja Adam Scott – yhteensä peräti 53 PGA-kisavoittajaa ja 14 Major-voittajaa! Palkintorahaa on jaossa hurjat 10 miljoonaa dollaria.

Tennisturneita on tarjottimella kaksi: Ensin ATP500-sarjaa Roger Federerin kotikaupungista Baselista. Maestro Federer on tietenkin mukana – hän on voittanut kotiturnauksensa käsittämättömät yhdeksän kertaa! Heti perään kaikki maailman kärkinimet kohtaavat Pariisin Masters-turnauksessa.

Poimintoja C Moren Superviikkojen pitkälle yli sadan suoran urheilulähetyksen kokoelmasta:

Ti 22.10.

Klo 19.55 Mestarien liiga: 19.55 Atletico Madrid–Bayer Leverkusen ​
Klo 22.00 Galatasaray–Real Madrid, Juventus–Lokomotiv

Ke 23.10.

Klo 19.55 Mestarien liiga: Ajax–Chelsea​
Klo 22.00 Genk–Liverpool, Slavia Praha–Barcelona, Inter–Dortmund (myös Subilla)

To 24.10.

Klo 19.55 Eurooppa-liiga: Porto–Rangers, Partizan–Man United
Klo 22.00 Arsenal-Guimaraes, Celtic-Lazio

Pe 25.10.

Klo 06.00 PGA Tour Golf: The Zozo Championship
Klo 18.30 Liiga: Tappara-Ilves (myös Subilla)

La 26.10.

Klo 07.00 MotoGP: Australian aika-ajot
Klo 21.00 F1: Meksikon aika-ajot
Klo 22.00 La Liga: Atletico Madrid-Athletic Bilbao

Su 27.10.

Klo 05.00 MotoGP: Australian GP (Huom. Kellot siirretty samana yönä talviaikaan)
Klo 16.00 Tennis: Baselin finaali
Klo 21.10 F1: Meksikon GP

Ma 28.10.

Klo 12.00 Tennis: Pariisin Masters-turnauksen 1. kierrosta
Klo 18.00 Ravit: Magic Monday

Ti 29.10.

Klo 20.00 La Liga: Alaves-Atletico Madrid
Klo 22.15 La Liga: Barcelona-Valladolid

Ke 30.10.

Klo 12.00 Tennis: Pariisin Masters-turnauksen 2. kierrosta
Klo 20.00 La Liga: Valencia-Sevilla, klo 22.15 Real Madrid-Leganes

To 31.10.

Klo 18.30 PGA Tour Golf: Bermuda Championship
Klo 20.00 Ruotsin SHL: Linköping-HV71

Pe 1.11.

Klo 18.00 ja 22.00 F1: USA:n vapaat harjoitukset 1 ja 2
Klo 15.00 ja 20.30 Tennis: Pariisin Mastersturnauksen puolivälierät

La 2.11.

Klo 09.00 MotoGP: Malesian aika-ajot
Klo 17.00 Levante-Barcelona, klo 19.30 Sevilla-Atletico Madrid
Klo 23.00 F1: USA:n aika-ajot

Su 3.11.

Klo 09.00 MotoGP: Malesian GP
Klo 13.15 ja 16.00 Tennis: Pariisin Masters-turnauksen nelin- ja kaksinpelin finaalit
Klo 21.10 F1: USA:n GP

Lähde: C More tiedote