Finlandia Trophyn jäätanssin voitto odotetusti Yhdysvaltoihin
Kuva: Getty Images
Finlandia Trophy Espoossa kilpailtiin tänään jäätanssin vapaatanssissa.
Vasta muutaman kuukauden yhdessä harjoitellut suomalais-japanilainen pari, Yuka Orihara–Juho Pirinen saivat onnistuneesta vapaatanssista pisteet 95,53. Kokonaispisteet 157,72 veivät heidät kilpailun lopputuloksissa sijalle seitsemän.
– Olemme tyytyväisiä, tämä oli uramme toiseksi paras vapaaohjelmasuoritus. Ohjelman alkuosassa oli pientä haparointia, mutta ohjelman loppuosa oli parasta jäätanssia, mitä olemme toistaiseksi esittäneet, Pirinen iloitsi.
Suomalaispari hurmasi Espoo Metro Areenan yleisön säkenöivällä ja lennokkaalla luistelullaan, jossa erityisesti Oriharan energia pääsi oikeuksiinsa.
– Vaikka väsyn, en anna sen näkyä, Orihara sanoi.
– Minulla on opittavaa japanilaisesta sisukkaasta työmoraalista, täydensi Pirinen.
Parin seuraava kansainvälinen kilpailu on Volvo Open Cup marraskuussa Riiassa. Sitä seuraavat kotimainen SM-valintakilpailu ja SM-kilpailut joulukuussa Tikkurilassa.
Jäätanssin voiton veivät odotetusti Yhdysvaltojen Madison Chock ja Evan Bates, kaksinkertaiset MM-mitalistit, kokonaistuloksella 198,26. Pari valitsi täksi kaudeksi itämaisten rytmien tahdissa liukuvan vapaatanssin, jollaista heiltä ei ole aikaisemmin nähty. Ennen Finlandia Trophya pari avasi kautensa Salt Lake Cityn Challenger-sarjan kilpailussa.
– Saimme esitykseemme oikean energiatason, ja suorituksemme paranee kerta kerralta. Olemme iloisia, että tänä syksynä olemme pystyneet pitkästä aikaa osallistumaan Challenger-sarjan kilpailuihin. Tästä on hyvä jatkaa kohti GP-sarjaa, pari kertoi.
Toiseksi nousseet Kiinan Shiyue Wang – Xinyu Liu luistelivat tunteikkaan ja tarkan Joutsenlammen Adagion, jonka kohokohtia olivat huikeat nostot ja koreografinen piruetti. Tuloksena oli parin henkilökohtainen vapaatanssin ennätys 111,41 ja kokonaispisteet 183,09.
Venäjän Betina Popova – Sergey Mozgov luistelivat vauhdikkaasti Queenin Bohemian Rhapsodyn tahtiin ja tekivät ennätyksensä tuloksella 175,24. Se riitti kolmostilaan.
Lähde: Taitoluisteluliiton tiedote
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- EM-kisat tänään 14.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Wilma Heltelä taisteli EM-hopeaa – kultamitali karkasi niukasti
- Riku Illukka teki historiaa Birminghamissa – sitten tuli karu tieto
- Silja Kososen tyttöystävä yllätti mestarin – tällainen lahja odotti
- Järjestäjiltä uskomaton sekoilu EM-kisoissa – tähtinimi joutui kärsijäksi
- IS: Tero Pitkämäki kuuli Oliver Helanderin shokkipuheet – reagoi heti
- Dramaattinen käänne keihäskarsinnassa – suomalainen viimeisenä finaaliin
- Suomen yleisurheilutähdeltä shokki-ilmoitus suorassa lähetyksessä – Ylen toimittajakin hämmästyi
- Hilla Uusimäki paljasti nyt karun totuuden – yksi asia jäi vaivaamaan
- Suomalaistähden EM-urakka alkaa huolestuttavissa merkeissä – ”Sen näkee vasta kisapäivänä”
- EM-kisat tänään 13.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- IS: Tero Pitkämäki kuuli Oliver Helanderin shokkipuheet – reagoi heti
- Silja Kososen tyttöystävä yllätti mestarin – tällainen lahja odotti
- Wilma Heltelä taisteli EM-hopeaa – kultamitali karkasi niukasti
- Riku Illukka teki historiaa Birminghamissa – sitten tuli karu tieto
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Suomen yleisurheilutähdeltä shokki-ilmoitus suorassa lähetyksessä – Ylen toimittajakin hämmästyi
- Dramaattinen käänne keihäskarsinnassa – suomalainen viimeisenä finaaliin
- Järjestäjiltä uskomaton sekoilu EM-kisoissa – tähtinimi joutui kärsijäksi