Joel Banks jatkaa lentopallomaajoukkueen päävalmentajana ainakin seuraaviin EM-kisohin asti
Kuva: Juha Tamminen
Suomen miesten lentopallomaajoukkue käynnistää Joel Banksin johdolla kahden vuoden projektin kohti vuoden 2021 EM-kisoja. Päävalmentaja Joel Banksin keväällä solmittu sopimus on 2,5-vuotinen ja siinä oli molemminpuolinen irtisanomismahdollisuus käytyjen EM-kisojen jälkeen. Sekä Lentopalloliitto että Joel Banks ovat sitoutuneet yhteistyön jatkumiseen.
– Banks tuli uutena valmentajana haastavaan tilanteeseen keväällä. Vaikka tappioita kertyikin roimasti, työ joukkueen kanssa on ollut läpi kesän tinkimätöntä ja tulokset näkyivät syksyn EM-kisoissa, jossa meillä oli hyvin johdettu ja taktisesti hyvää peliä pelaava joukkue, kertoo Lentopalloliiton toimitusjohtaja Seppo Siika-aho.
Joel Banks toteaa, että hänelle oli kunnia työskennellä Suomen maajoukkueen kanssa kuluneena kesänä.
– Odotan innolla yhteistyön jatkoa seuraavien kahden vuoden aikana, kun teemme töitä kohti vuoden 2021 EM-kisoja, Banks sanoo.
– Mennyt kesä oli tiukka oppimisen paikka sekä pelaajille että staffille, kun opettelimme työskentelemään yhdessä. Tulevaisuus tietää kovaa työtä, joka vaatii omistautumista ja uhrauksia pystyäksemme ottamaan tarpeelliset askeleet eteenpäin.
– Odotan todella päästäkseni tekemään sitä työtä ja odotan, että ”me” olemme ”me kaikki yhdessä” kehittääksemme itseämme ja Suomen miesten maajoukkuetta.
Lentopalloliitto aikoo kutsua tulevaan projektiin suuremman pelaajaryhmän, jossa on suurempi joukko erityisesti nuorempia pelaajia. Ensimmäisen vuoden ohjelmassa on loppukeväästä pelattava Hopeinen liiga, harjoitusleirejä sekä harjoitusturnauksia ja -otteluita. Tulevien kotikisojen vuoksi Suomi ei osallistu ensi vuoden EM-karsintoihin.
Joukkueen ohjelmasta jäi pois tammikuussa järjestettävät Euroopan olympiakarsinnat. Tuoreessa Euroopan lentopalloliiton CEV:n rankingissa Tshekki nousi niukasti kahdella pisteellä ohi Suomen. Tshekki osallistuu kahdeksantena maana Saksassa pidettävään karsintaturnaukseen. Turnauksen voittaja saa paikan Tokion 2020 olympialaisiin. Muut maat turnauksessa ovat isäntämaa Saksan lisäksi EM-kultaa voittanut Serbia sekä Ranska, Belgia, Slovenia, Bulgaria ja Hollanti.
Vuoden 2021 EM-kisojen yksi neljästä alkulohkosta pelataan Tampereella elo-syyskuussa 2021. Tarkempi aika on vielä vahvistamatta, mutta aikaikkuna on elokuun viimeiseltä viikolta syyskuun puoleen väliin. Muut vahvistetut järjestäjämaat ovat Viro ja Tshekki, neljäs maa on vielä vahvistamatta.
Lähde: Lentopalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Emilia Kangas jakoi julman viestin somessa – vastaus oli hyytävän tyyni
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Lotta Harala lähtee EM-radalle poikkeuksellisesta tilanteesta – ”En sitä täällä mieti”
- Hilla Uusimäen ja Heidi Salmisen EM-urakka päättyi pettymykseen – karu loppu välierissä
- Ylen asiantuntija hämmästyi Ilona Monosen menosta – finaalissa voi tapahtua mitä tahansa
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”
- Motonet GP Espoo 19.8.2026
- LIVESEURANTA: EM-kisojen toinen kilpailupäivä – Wilma Heltelä pääsee tositoimiin
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset
- Wilma Heltelä ei enää pakene paineita – lataa suorat sanat mitalijahdista MTV:lle
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset
- LIVESEURANTA: EM-kisojen toinen kilpailupäivä – Wilma Heltelä pääsee tositoimiin
- LIVESEURANTA: Yleisurheilun EM-kisojen avauspäivä takana – näin suomalaiset suoriutuivat
- Yleisurheilun EM-kisat 10.8.2026 – päivän ohjelma, aikataulu, tv ja suomalaiset
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”
- Enni Virjonen rikkoi hiljaisuuden MM-kultansa jälkeen – Saga Vanninen reagoi heti
- IS: Mika Poutala vakavassa onnettomuudessa – karu tieto sairaalasta
- Lotta Haralan viimeinen EM-reissu alkoi tutulla ongelmalla – perillä odotti kiva yllätys
- Kausi ohi! Suomen yleisurheilutähdelle musertava uutinen
- Suomalainen oli kiinni MM-kullassa – joutui kuitenkin taipumaan lopussa