Espoon Otahalli täyttyy tulevana viikonloppuna 25.-27.10. juniorisulkapalloilijoista, kun siellä pelataan Espoon Sulkapallo-Badmintonin (ESB) järjestämät kansainväliset FZ Forza Finnish Junior ja FZ Forza Finnish Youth -kilpailut.

FZ Forza Finnish Junior on Euroopan Sulkapalloliiton alle 19-vuotiaiden korkeimman kilpailutason Junior Circuitin osakilpailu ja ESB järjestää sen Espoossa nyt kolmatta vuotta peräkkäin. Samaan aikaan pelattavassa FZ Forza Finnish Youth -kilpailuissa on puolestaan luokat alle 11-, 13-, 15- ja 17-vuotiaille. U15-luokassa tämä Suomen kilpailu on yksi viimeisistä, jossa on vielä mahdollista kerätä ensi vuoden U15 EM-kilpailujen sijoituksiin vaikuttavia pisteitä.

Kyseessä on siis merkittävä sulkapallotapahtuma, johon saapuu lähes 400 pelaajaa. Osallistujista yli 200 tulee ulkomailta, kaukaisimmat Intiasta ja Perusta. Kaikkiaan Otahallissa pelataan perjantaista sunnuntaihin yli 800 ottelua 17 kentällä.

U19-luokassa miesten kaksinpelin ykkössijoitettu on Suomen 16-vuotias Joakim Oldorff, jonka sijoitus alle 19-vuotiaiden maailmanrankingissa on 26. Suomessa ikäluokkansa ylivoimainen ykköspelaaja oli jo viime vuoden Finnish Junior -kilpailussa hienosti kahdeksan parhaan joukossa ja viimeksi viikko sitten hän otti nuorten MM-kilpailuissa Kazanissa arvokkaan voiton Malesian kakkospelaajasta.

– On tietysti hienoa päästä pelaamaan kovatasoista kansainvälistä kilpailua omassa kotikaupungissa, Joakim toteaa.

– Kesä ja syksy on harjoiteltu kovaa ja Finnish Juniorista lähden tänä vuonna ilman muuta hakemaan voittoa, hän jatkaa.

Muissa U19-luokissa ykkössijoitetut tulevat ulkomailta. Esim. naisten kaksinpelissä ykkös- ja kakkossijoitetut pelaajat ovat em. maailman junioriranking-listan sijoilla 9 ja 13 eli luvassa on todella kovatasoinen turnaus.

Finnish Youthissa eli nuorempien ikäluokkien puolellakin taso on korkea ja osallistujien joukossa on oman maansa ja ikäluokkansa ykköspelaajia Suomen lisäksi Ruotsista, Virosta, Saksasta, Islannista, Norjasta ja Skotlannista.

Suomen sulkapalloliiton toiminnanjohtaja Mika Heinonen näkee Espoon kilpailut arvokkaana mahdollisuutena suomalaisjunioreille.

– Kaikki kisaan osallistuvat suomalaisjuniorit pääsevät pelaamaan kansainvälisiä vastustajia vastaan, mikä on upea kokemus. Tuleva viikonloppu antaa uusien vastustajien, kovatasoisten pelien ja kansainvälisen ilmapiirin myötä varmasti junioreillemme kaikissa ikäluokissa lisää motivaatiota ja edistää sulkapallokulttuuria koko lajiyhteisössä, Heinonen toteaa.

Turnauspäällikkö Ville Valorinta ESB:sta kertoo, että turnauksen osallistujamäärä on kasvanut joka vuosi ja ottelumäärän suhteen aletaan olla jopa jo maksimirajoilla hallin kapasiteettiin nähden.

– Monet kilpailut Itä- ja Keski-Euroopassa ovat osallistujille edullisempi vaihtoehto ja logistisesti helpompia, joten meidän pitää hoitaa järjestelyt erityisen hyvin houkutellaksemme tänne hyvän kansainvälisen osanoton. Kun esimerkiksi lajin yhdestä mahtimaasta Englannista tulee kilpailuumme vuodesta toiseen iso ja kova joukkue ja Perunkin joukkue halusi ehdottomasti tulla tänne viimevuotisen ensikäyntinsä jälkeen uudelleen tänä vuonna, vaikuttaa siltä, että olemme jotain tehneet oikein. On mahtavaa pystyä tarjoamaan niin nuoremmille kuin jo vähän kokeneemmillekin junioripelaajille kansainvälinen kilpailuelämys”, hän toteaa.

Lähde: Sulkapalloliitto