Niklas Kaul on kaikkien aikojen nuorin maailmanmestari kymmenottelussa – heitti keihäässä hirmutuloksen
Kuva: Juha Tamminen
Kymmenottelun maailmanennätysmies Ranskan Kevin Mayer taisteli Dohan Khalifa-stadionilla 7½ lajia, kunnes joutui kivusta ja pettymyksestä itkien keskeyttämään.
Mayer avasi akillesjänne- ja polvivammoistaan huolimatta toisenkin kilpailupäivän mainiosti sijoittumalla 110 metrin aitajuoksussa toiseksi ajalla 13,87 ja kiekonheitossa neljänneksi tuloksella 48,34. Seiväshypyssä hän vielä kahdesti teki lyhyellä vauhdilla yrityksen aloituskorkeudestaan, mutta kohtalo päätti toisin.
Kohtalo koetteli muitakin mitaliehdokkaita. Saksan Kai Kazmirek horjahti radan sivuun johtaessaan 110 metrin aitajuoksun eräänsä. Grenadan Lindon Victor lähti kiekonheittoon tilastoykkösenä ja jäi tässä lajissa ilman tulosta. Yhdysvaltain Devon Williams pudotti kolmesti seiväshypyn aloituskorkeudestaan.
Neljästi junioreiden maailmanmestaruuden tai Euroopan mestaruuden voittanut Saksan 21-vuotias Niklas Kaul jäi avauslajissa 100 metrin juoksussa 20:nneksi ja oli ensimmäisen kilpailupäivän jälkeenkin vasta 11:s, mutta otteli neljä viimeistä lajia loistavasti ja voitti maailmanmestaruuden pistein 8691.
Kaul voitti jo seitsemännen lajin kiekonheiton ennätyksellään 49,20, mutta hänen kaksi ässäänsä olivat kaksi viimeistä lajia keihäänheitto ja 1500 metrin juoksu. Keihästä hän heitti peräti 79,05 ja voitti myös 1500 metriä aivan ylivoimaisesti ajalla 4.15,70.
Shaunae Miller-Uibon puoliso, virolainen Maicel Uibo otteli myös loistavasti 8604 pistettä ja palkittiin vaimonsa tavoin hopeisella mitalilla. Päätöslajissa 1500 metrillä Uibo seurasi vetotyöt tehnyttä Kaulia kellonsoittoon 2,6 sekunnin päässä, mutta horjui viimeiseltä kierrokselta maaliin 15,8 sekuntia hävinneenä.
Maailmantilaston ykkönen Kanadan Damian Warner ja hänen 201-senttinen joukkuetoverinsa Pierce Lepage olivat kaksoisjohdossa ensimmäisen päivän jälkeen, mutta kumpikaan ei onnistunut yhtä hyvin toisena päivänä, varsinkaan kiekonheitossa. He olivat kuitenkin kolmas ja viides pistein 8529 ja 8445.
Vailla kansallisuustunnuksia otellut Moskovan Dynamon Ilja Shkurenjov oli neljäs ja kuudenneksi otteli toiseksi paras virolainen Janek Õiglane pistein 8297.
At 21 years old, Niklas Kaul is the world decathlon champion! 
Not only does he become the youngest ever world decathlon champion, his score of 8691 points breaks the European U23 record!
#WorldAthleticsChamps
Not only does he become the youngest ever world decathlon champion, his score of 8691 points breaks the European U23 record!
#WorldAthleticsChamps
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Birminghamin EM-kisoissa karu näky: katsomot ammottavat tyhjyyttään
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- Saga Andersson murtui täysin EM-karsinnan jälkeen – taustalla tutut painajaismuistot
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- Saksalaissprintterin EM-pronssi vaarassa – taustalla doping-epäily
- SuomiUrheilu seuraa: Suomen mitalitili auki yleisurheilun EM-kisoissa?
- Ice Cage 8: Aikataulu, ottelijat, Live Stream, liput
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- Emilia Kangas jakoi julman viestin somessa – vastaus oli hyytävän tyyni
- LIVESEURANTA: EM-kisojen toinen kilpailupäivä – näin suomalaiset suoriutuivat
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”
- Enni Virjonen rikkoi hiljaisuuden MM-kultansa jälkeen – Saga Vanninen reagoi heti
- Emilia Kangas jakoi julman viestin somessa – vastaus oli hyytävän tyyni
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Ylen asiantuntija hämmästyi Ilona Monosen menosta – finaalissa voi tapahtua mitä tahansa
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- IS: Mika Poutala vakavassa onnettomuudessa – karu tieto sairaalasta
