Salibandyliigassa harvinainen temppu – maalivahti piti nollapelin ja antoi maalisyötön samassa ottelussa
Kuva: Juha Tamminen
Salibandyliigassa nähtiin sunnuntaina jo kauden toinen nollapeli, kun Santtu Pohjonen piti verkkonsa puhtaana LASB:n kaataessa kotonaan ÅIF:n 3-0. Pohjosen illan kruunasi syöttöpiste joukkueen kolmanteen maaliin.
Viime kaudella Salibandyliigan runkosarjassa nähtiin vain yksi nollapeli. Myös tämän kauden ensimmäisessä oli mukana LASB, joka TPS:n vieraana ei itse onnistunut maalinteossa kertaakaan.
Tänään joutui lahtelaisyleisö odottamaan avausmaalia peräti 37 minuuttia ennen kuin Miska Mäkinen nosti LASB:n johtoon, ja vielä samalla minuutilla Perttu Koljonen laukoi eron kahteen. Loppunumerot syntyivät minuuttia ennen ottelun loppusummeria tyhjiin, kun Santtu Pohjonen syötti Joonatan Surakan maalintekoon.
Sunnuntain toinen ottelu pelattiin Kuopiossa, jossa OLS vei Welhoilta kaikki kolme pistettä 6–3-voitolla. OLS karkasi jo avauserässä kahden maalin johtoon, ja sen lopussa vihellettiin isäntien Joonatan Lundellille kohtalokas viisiminuuttinen. Toisen erän alkuun iskivät ylivoimalla puolessatoista minuutissa ensin Valtteri Parviainen ja sitten kahdesti Tuukka Kivioja muuttaen lukemiksi 0-5. OLS nousi voitollaan jo kuudenneksi, Welhot jatkaa karsijan paikalla.
Salibandyliiga jatkuu keskiviikkona otteluilla EräViikingit–ÅIF, TPS–Happee ja Nokian KrP–SPV.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Timanttiliigassa jysähti heti – olympiavoittaja moukaroi kauden kärkituloksen
- 85-vuotias suomalaiskonkari teki uskomattoman tempun – murskasi Suomen ennätyksen yli seitsemällä metrillä
- SE-nainen jäi kauas parhaastaan – Saara Keskitalo ihmetteli täysin yllättävää ongelmaa
- Tour de France 2026: TV, aikataulu, etapit, reitti
- Motonet GP Joensuu 8.7.2026: Aikataulu, tv, osallistujat
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta

- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- SE-nainen jäi kauas parhaastaan – Saara Keskitalo ihmetteli täysin yllättävää ongelmaa