Suomen miehet valittu futsalin MM-karsintoihin – Vastassa koko lajin ehdoton lippulaiva
Kuva: Getty Images
Miesten futsalmaajoukkue pelaa tällä viikolla Puolassa MM-karsinnan Main Round -turnauksen. UEFA:n maiden MM-karsinnan Main Roundilla pelaa 32 maata, joista 16 parasta (jokaisen lohkon 2 parasta) jatkaa Elite Roundille. Lokakuussa 2020 Liettuassa pelattaviin MM-kisoihin pääsee UEFA:n karsinnasta kuusi parasta maata. Elite Roundin lohkot arvotaan 7. marraskuuta.
Suomen joukkue leireili viime viikonloppuna Eerikkilässä ja matkusti läntisessä Puolassa sijaitsevaan turnauksen isäntäkaupunkiin Zielona Góraan maanantaina. Päävalmentaja Mico Martic nimesi kisakoneeseen ennen leiriä alkua 3 maalivahdin ja 12 kenttäpelaajan vahvuisen ryhmän, johon leiri ei tuonut muutoksia. Hallitsevasta Suomen mestarista Kampuksen Dynamosta mukana maajoukkueessa ovat tuttuun tapaan Mikko Kytölä ja Sergei Korsunov sekä Lassi Lintula. Lisäksi joukkueessa on neljä kokenutta ex-dynamolaista (Jukka Kytölä, Jani Korpela, Juha-Matti Savolainen, Miika Hosio), joista kolme ensin mainittua pelaa ammattilaisina Euroopan pääsarjoissa.
Suomen (FIFA:n maailmanranking 31.) lohkovastustajat ovat Espanja (ranking 2.), Puola (ranking 28.) ja Georgia (ranking 41.). Suomi voitti huhtikuussa ystävyysottelussa Espanjan 0-1 Vantaalla; sitä edellisenä päivänä Tampereella Espanja oli parempi maalein 1-2. Suomi on siis onnistunut haastamaan Euroopan kovimman futsalmaan varsin uskottavasti tänä vuonna.
Kampuksen Dynamon kapteeni ja maajoukkueessa vajaat kymmenen vuotta pelannut (87 maaottelua, 39 maalia) Mikko Kytölä:
– Leireilimme kolme päivää Eerikkilässä. Keskityimme paljon pelin avaamiseen, prässipeliin ja erikoistilanteisiin. Jokainen treeni ja yhdessä vietetty on tärkeä meille ja tekee meistä vahvempia. Täällä Puolassa meillä on vielä pari päivää aikaa hioa yksityiskohtia ja tutkia vastustajia.
– Olemme Micon aikana parantaneet tasaisesti Main Round -suorituksiamme. Viimeksi Romaniassa jäimme kirjaimellisesti maalin päähän jatkoonpääsystä. Nyt haluamme vihdoin selättää tämän vaiheen, vaikka tiedostamme, että olemme ennakkoarvioissa lohkon nelos- tai kolmosjoukkue ja vastus tulee olemaan todella haastava jokaiseen peliin.
– Espanja on maailman ranking-kakkonen, koko lajin ehdoton lippulaiva. Pelasimme heitä vastaan hyvin tuplamaaotteluissa Suomessa ja voitimmekin toisen ottelun. Tulos varmasti ärsyttää heitä vieläkin.
– Puola on uudistunut viime vuosina, sisään on tullut fyysisiä ja juoksuvoimaisia, nuorempia pelaajia. He ovat meitä edellä rankingissa, mutta edelliset kaksi peliä heitä vastaan olemme voittaneet yhdellä maalilla. Toiseksi viimeisin peli Puolaa vastaan [maaliskuussa 2015] olikin EM-karsintaa.
– Georgia koostuu kourallisesta brasseja ja syntyperäisistä georgialaiaista, jotka kaikki ovat futsalammattilaisia. Todella hankala vastustaja sekin siis.
Lähde: KaDyn tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Romahduksen jälkeen: Suvi Minkkinen veti johtopäätöksiään
- Uudelta valmentajalta raju temppu Ella Junnilalle – SE-naiselta selvät sanat
- IS:lle tehtiin musertava havainto Kerttu Niskasesta – aviomieheltä vaaditaan toimia
- Pahasti loukkaantuneen Nooralotta Nezirin tilanteessa merkittävä käänne
- Naamiot on riisuttu: Venäjällä sanotaan nyt ääneen ikäviä totuuksia Aleksandr Bolshunovista
- Minja Korhonen koki kovia maailmancupissa – toiselle suomalaiselle kävi vielä huonommin
- Kilpakumppani lausui Ilkka Herolalle tylyt sanat ladulla – peli oli selvä
- Ylelle paljastus: Kohta selviää totuus Krista Pärmäkoskesta
- Johannes Kläbo valehteli kuin vettä vaan – kihlattu ällistyi
- Lotta Haralalta iloinen yhteiskuva urheilumiehen kanssa – ”Ikäerosta huolimatta ymmärretään toisiamme”
- Ylelle paljastus: Kohta selviää totuus Krista Pärmäkoskesta
- Minja Korhonen koki kovia maailmancupissa – toiselle suomalaiselle kävi vielä huonommin
- Dorothea Wiererin touhu ällistyttää – selostajat eivät olleet uskoa silmiään
- Suvi Minkkisen kilpasiskolta järkyttävä paljastus
- Tätä ei TV:ssä nähty – Ylellä karu tieto Suvi Minkkisestä
- Johannes Kläbo valehteli kuin vettä vaan – kihlattu ällistyi
- Tätä ei TV:ssä nähty: Suomen ampumahiihtonainen murtui kyyneeliin
- Kilpakumppani lausui Ilkka Herolalle tylyt sanat ladulla – peli oli selvä
- Viivi Lehikoinen täräytti suorat sanat aiemmin mainostamastaan: ”Ei ole mitään terveellistä”