Suomen miesten käsipallomaajoukkue aloittaa MM-karsinnat juhlaottelulla
Kuva: Juha Tamminen
Suomen miesten käsipallomaajoukkue aloittaa MM-karsinnat keskiviikkona Israelin vieraana. Ottelu on samalla Suomen miesten maajoukkueen 500. maaottelu.
Uusi päävalmentaja Ola Lindgren otti maajoukkueen ohjat käsiinsä viikonloppuna ja Suomi pelasi kaksi maaottelua Japania vastaan. Molemmista oli tuloksena kahden maalin niukka tappio.
Lindgren sai viikonloppuna paljon tietoa joukkueesta, mutta samanaikaisesti ensimmäinen karsintapeli tulee vastaan varsin nopeasti.
– Tässä ei ole kovinkaan paljon aikaa valmistautua, kun ottaa huomioon myös matkustamisen. Meidän on pystyttävä käyttämään aika hyväksemme parhaalla mahdollisella tavalla ja tutkia sekä omaa että vastustajan peliä. Pelasimme Japania vastaan hyvää puolustuspeliä ja sitä meidän on jatkettava myös Israelia vastaan, Lindgren pohtii.
Japania vastaan verrattuna Suomen joukkueeseen tulee pienoisia muutoksia, kun mukaan tulevat myös Cocksin maajoukkuepelaajat Teemu Tamminen, Roni Syrjälä ja Nico Rönnberg. Lisäksi Norjassa Fjellhammerissa pelaava Miro Koljonen on liittynyt joukkueen mukaan.
– On hyvin tärkeä saada heidät mukaan joukkueeseen. Cocksin pelaajilla on paljon kokemusta Champions liigasta ja ovat ehdottomasti hyödyllisiä pelaajia meille. He tulevat auttamaan meitä puolustuspelissä sekä juoksemaan nopeita hyökkäyksiä.
Israel on osoittanut potentiaaliaan voittamalla muun muassa vuosi sitten EM-karsinnoissa Puolan. Lindgren tiedostaa tulevan ottelun haasteet.
– Israel on vahva joukkue ja siitä osoituksena voitto Puolasta. Lähdemme yrittämään parastamme ja meidän on opiskeltava vastustaja tarkasti.
– Saimme paljon oppia kahdesta Japani-pelistä ja toinen peli oli paljon parempi. Meidän on oltava kovia, pystyttävä puolustamaan tiiviisti ja iskettävä tehokkaasti nopeista hyökkäyksistä, Lindgren analysoi.
Israelin ja Suomen välinen ottelu alkaa Tel Avivissa kello 19.00.
Lähde: Suomen Käsipalloliitto
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Golftähdelle painajaisalku – miljoonat näkivät karun virheen suorassa lähetyksessä
- Seiska: Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala – hynttyyt yhteen loppukesästä
- Oliver Helanderilta karu avaus uudessa valmennuksessa – tulostaulu kertoi tylyn totuuden
- Leijonien puolustus on nyt valmis – NHL:stä saapumassa vielä yksi vahvistus?
- Norjan ampumahiihtotähti sairaalaan – kivuille löytyi karu syy
- Krista Tervo julkaisi bikinikuvan harjoitusleiriltä – Emma Tainio riensi heti kommentoimaan
- Alisa Vainio paineli lähes SE-vauhtia – sitten tärähti kova tuomio
- Lotta Harala yllätti kovalla paljastuksella ennen kisakesää – “En ole valmis”
- 150-kiloinen järkäle moukaroi vapaaottelulegendan – tyrmäys puhutti Tampereella
- Suomen uusi keihäsihme räjäytti pankin – yli seitsemän metrin ennätysparannus
- Krista Tervo julkaisi bikinikuvan harjoitusleiriltä – Emma Tainio riensi heti kommentoimaan
- Oliver Helanderilta karu avaus uudessa valmennuksessa – tulostaulu kertoi tylyn totuuden
- Nyt jysähti järjetön tulos – Suomeen hurja maailmanennätys
- Alisa Vainio paineli lähes SE-vauhtia – sitten tärähti kova tuomio
- Suomen uusi keihäsihme räjäytti pankin – yli seitsemän metrin ennätysparannus
- Seiska: Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala – hynttyyt yhteen loppukesästä
- Norjan ampumahiihtotähti sairaalaan – kivuille löytyi karu syy
- Golftähdelle painajaisalku – miljoonat näkivät karun virheen suorassa lähetyksessä
- Ilona Monosen uskomaton vire jatkuu – jälleen uusi ennätys
- Lotta Harala yllätti kovalla paljastuksella ennen kisakesää – “En ole valmis”