Suomen naisten salibandymaajoukkue päätti Prahan EFT-turnauksen voittoon, kun Sveitsi kaatui 10-6. Perjantaina Tshekin lyönyt ja lauantaina Ruotsille taipunut Suomi pelaa seuraavan kerran joulukuun MM-turnauksessa Sveitsin Neuchatelissa.

Jos oli eilisen Ruotsi-ottelun avauserä Suomelle katastrofi, nähtiin tänään päinvastainen käsikirjoitus, kun Suomi repi ison eron heti ensi erässä. Sara Piispa, Sanni Nieminen, Oona Kauppi ja Veera Kauppi naputtelivat Suomelle poikkisyötöistä neljän maalin etumatkan, jonka puolustaja Mia Karjalainen vielä kasvatti viiteen katkottuaan Sveitsin heikon purkupallon.

Toisen erän alussa Milja-Maria Saarikoski läpäytti rystyltä etukulmaan Suomen kuudennen maalin, ja Sveitsin 3–6-kavennuksen jälkeen oli Jenna Saarion ja Sara Piispan vuoro onnistua. Verkot pöllysivät myös kolmannessa erässä, jossa Sveitsi kavensi kolmesti mutta Sara Piispa ohjasi ensin Milla Nordlundin syötöstä hattutempun täyteen ja vielä lopuksi tyhjiin iltapäivän neljäntensä.

Kolmannen erän puolivälissä pääsi Meri-Helmi Höynälä yrittämään rangaistuslaukauksesta avausmaaliaan naisten maajoukkueessa vastustajan lanattua Veera Kaupin maalipaikassa. Pallo karkasi kuitenkin maalivahdin jalkoihin.

– Teemana oli saada hyvä alku eilisen kyykkäyksen jälkeen. Siinä onnistuttiin hyvin. Pelisysteemi toimi tänään kiitettävästi, päävalmentaja Lasse Kurronen kiitti.

– Ottelun edetessä Sveitsikin pääsi paremmin mukaan, mutta homma oli kuitenkin tänään hyvin hallinnassa koko 60 minuuttia.

Seuraavana valmennuksella on edessä joukkueen valitseminen puolentoista kuukauden päässä häämöttäviin MM-kisoihin.

– Nyt on sitten työhaastattelu pelaajien osalta ohi ja meidän valmennuksen vaikein tehtävä edessä. Pelaajat eivät tehneet hommaa helpoksi. Kisoihin lähtevät kahdeksantoista plus kaksi pelaajaa ovat tiedossa viidess marraskuuta, Lasse Kurronen kertoi.

Lähde: Salibandyliiton tiedote